Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on varoittanut EU:ta, että sen on sitouduttava ostamaan ”suuria määriä” öljyä ja kaasua Yhdysvalloista tai muussa tapauksessa luvassa on tulleja, uutisoi Financial Times.
– Sanoin EU:lle, että heidän on katettava valtava vajensa Yhdysvaltojen kanssa ostamalla laajamittaisesti öljyämme ja kaasuamme. Muuten seurauksena on tulleja kaikkialle, Trump kirjoitti sosiaalisen median Truth Social -alustallaan perjantaina.
EU haluaa välttää kauppasodan Trumpin kanssa, ja se on viime aikoina arvioinut tapoja lisätä yhdysvaltalaisten tuotteiden, kuten nesteytetyn maakaasun (LNG) ja maataloustuotteiden ostoja välttääkseen tullit.
FT:n mukaan EU:n virkamiehet ovat myös aloittaneet valmistelut mahdollisista kaupallisista kostotoimista, jos Trump ottaisi käyttöön tulleja.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi marraskuussa, että EU harkitsee kaasun lisäostoja Yhdysvalloista.
– Saamme edelleen paljon LNG:tä Venäjältä. Miksi emme korvaisi sitä amerikkalaisella LNG:llä, joka on meille halvempaa ja laskee energian hintojamme, hän kertoi toimittajille tuolloin.
Yhdysvallat on jo nyt suurin nesteytetyn maakaasun ja öljyn toimittaja EU:lle. Kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla Yhdysvallat toimitti noin 48 prosenttia EU:n LNG-tuonnista, kun Venäjältä tuli 16 prosenttia.
EU:n tilastoviraston Eurostatin mukaan Yhdysvallat toimitti 15 prosenttia EU:n öljyntuonnista tämän vuoden kolmannella neljänneksellä.
Trump on uhannut ottaa käyttöön 20 prosentin yleistullit kaikille ei-kiinalaisille tuontitavaroille.
Viime kuussa Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde kehotti Euroopan poliittisia johtajia tekemään yhteistyötä Trumpin kanssa tulliasioissa ja ostamaan lisää Yhdysvalloissa valmistettuja tuotteita.
Energia-analyytikoiden mukaan Yhdysvaltojen olisi laajennettava nesteytetyn maakaasun tuotantoa voidakseen toimittaa sitä enemmän EU:hun.
– Keskeinen ongelma on, että Yhdysvalloilla ei ole tällä hetkellä ylimääräistä nesteytetyn maakaasun kapasiteettia lähettää Eurooppaan, arvioi energiastrategi Florence Schmit FT:lle.