Maailman arvostetuimpiin historiantutkijoihin lukeutuva brittiläis-amerikkalainen Sir Niall Ferguson arvosteli vielä vuonna 2021 Donald Trumpin ja tämän tukijoiden toimia erittäin kovasanaisesti, mutta kertoo sittemmin muuttaneensa suhtautumistaan Yhdysvaltain presidentiksi toistamiseen valittuun kiisteltyyn kiinteistömoguliin.
Trumpia voimakkaasti kritisoineen edesmenneen republikaanisenaattori John McCainin presidentinvaalikampanjassakin neuvonantajana takavuosina toiminut Ferguson, amerikkalaisen Harvardin huippuyliopiston professori, väittää The Times -lehdelle antamassaan haastattelussa, että demokraatteja edustaneen Kamala Harrisin valinta presidentiksi olisi ollut katastrofi.
Siksi Trump oli hänen mielestään kaikesta ristiriitaisuudestaan huolimatta oikea valinta.
– Donald Trumpilla on – mitä kaltaiseni professorityypit ikinä ajattelevatkaan – erityinen ja vertaansa vailla oleva vetovoima konservatiivisiin äänestäjiin ja ainutlaatuinen kyky laajentaa kannatustaan myös ydinkannattajakunnan ulkopuolelle. Tämä on ollut merkittävin poliittinen comeback, jonka olen eläessäni nähnyt, Ferguson toteaa.
USA:n vaaleissa oli hänen mukaansa osittain kyse woke-ilmiöstä, johon hän on suhtautunut kriittisesti. Hän yhtyy Trumpin väitteeseen, että jos hän olisi ollut presidentti Joe Bidenin sijaan, Putin ei olisi koskaan hyökännyt Ukrainaan, koska Trumpia pidettiin ensimmäisellä kaudellaan villinä ja arvaamattomana.
– Trumpilla on pelotevaikutus, joka Joe Bidenilta tyystin puuttui, Ferguson huomauttaa.
Ukraina ja Venäjä saattavat hänen mielestään edetä neuvotteluyhteyteen ja jopa tulitaukoon melko pian.
– Tulitauko, jos sellainen saavutetaan, olisi kuitenkin hyvin hauras ja sitä rikottaisiin toistuvasti. On vaikea päästä edes Korean niemimaan kaltaiseen aselepoon niin kauan kuin Vladimir Putin on yhä vallassa Moskovassa, hän ennustaa.