Donald Trumpin “suuri ja kaunis” suunnitelma turvallisuudesta ei vakuuta Eurooppaa

Yhdysvaltojen tavoitteet ovat jääneet eurooppalaisille hämäriksi.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. AFP / LEHTIKUVA / BRENDAN SMIALOWSKI
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. AFP / LEHTIKUVA / BRENDAN SMIALOWSKI

Eurooppalaiset päättäjät ja virkamiehet eivät innostu Donald Trumpin väläyttämästä uudesta turvallisuusjärjestelystä, uutisoi Politico. Yhdysvaltojen presidentti Trump antoi aikaisemmin tällä viikolla ymmärtää pyrkivänsä paitsi Ukrainan sodan päättämiseen myös ”koko Eurooppaa” koskevaan ”suureen ja kauniiseen sopimukseen”.

Trumpin vävyn ja lähettilään Jared Kushnerin mukaan Yhdysvallat tavoittelee osana laajempaa rauhanprosessia Eurooppaan pysyviä turvallisuuskonsultaatioita, luotettavaa kriisiviestintää, sotilaallisen toiminnan avoimuuden lisäämistä, vastavuoroisia toimia eskalaatioriskien vähentämiseksi sekä pysyvää järjestelyä maanosan pitkän aikavälin vakauden takaamiseksi.

Politicon haastattelemille eurooppalaislähteille Kushnerin suunnitelman tarkempi sisältö on jäänyt hämäräksi. Eurooppalaisia huolestuttaa etenkin Yhdysvaltojen valmius käydä maanosan turvallisuusjärjestelyistä neuvotteluja Venäjän kanssa.

EU-lähettiläitä informoitiin Yhdysvaltojen esityksestä perjantaina. Lähteiden mukaan Eurooppa ja Ukraina eivät tyrmää rauhanneuvotteluja Venäjän kanssa, mutta luottamusta Kremliin ei juuri ole.

– Meidän ja monien muiden pitkäaikainen kanta on ollut, ettei Euroopan turvallisuusarkkitehtuurista pidä keskustella sodan ollessa käynnissä, korkea-arvoinen eurooppalainen turvallisuuslähde sanoo.

– Eikä tietenkään ilman eurooppalaisten osallistumista.

EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas linjasi aikaisemmin tällä viikolla, että Euroopassa on olemassa valmis turvallisuusjärjestely EU:n ja Naton muodossa. Vladimir Putinilla ei ole veto-oikeutta Euroopan turvallisuuspolitiikassa, hän korosti.

Venäjä rekisteröi omalla alueellaan 242 epäiltyä sabotaasitapausta vuoden 2026 kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana.
Ballistinen puolustus on akuutti ongelma Ukrainalle.
Yhdysvaltain Lähi-idän joukkojen komentokeskus julkaisi videon iskusta.
Mainos