Eagle S -öljytankkerin miehistöä edustava asianajaja Herman Ljungberg kommentoi miehistön tilannetta. Hän kertoo kolmella miehistön jäsenellä olevan vielä voimassaoleva matkustuskielto, mutta muut miehistön jäsenet ovat päässeet kotimatkalle, kertoo Ilta-Sanomat.
Laiva on ollut säilössä poliisin esitutkinnan ajan Porvoon edustalla joulukuusta 2024 asti. Laivan takavarikko purettiin helmikuun lopussa.
Öljytankkeri lähti tänään pois Suomesta kohti kansainvälistä merialuetta. Ljunberg ei ole tavannut miehistön jäseniä, mutta uskoo päätöksen takavarikon purkamisesta olleen heille helpotus.
– En ole tavannut heitä nyt, mutta ovat varmaan helpottuneita, kun saivat jonkun selvyyden kohtalolleen, hän kommentoi Ilta-Sanomille.
Osa miehistöstä on vaihtunut tänä aikana. Kyse on Ljunbergin mukaan normaalista rotaatiosta.
– Ihan normaalia rotaatiota. Usean kuukauden laivapalvelun jälkeen on jo syytä käydä kotona, Ljungberg sanoo.
Myös poliisi kertoo kolmen miehistön jäsenen matkustuskiellon olevan yhä voimassa. Yhteensä kahdeksaa henkilöä epäillään rikoksesta. Heitä epäillään törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä.