Eduskunta äänesti perjantain täysistunnossa yhteensä 233 kertaa., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Eduskunta äänesti vuoden viimeisessä istunnossa 233 kertaa

Eduskunta hyväksyi ensi vuoden budjetin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunta sai perjantaina päätökseen ensi vuoden talousarvion ainoan käsittelyn.

Eduskunta äänesti perjantain täysistunnon aikana yhteensä 233 kertaa. Kaikki budjetin pääluokat hyväksyttiin valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisina. Eduskunta hyväksyi näin ollen valtion ensi vuoden budjetin.

​Valtiovarainvaliokunnan esitys valtion talousarvioksi ensi vuodelle on noin 89,2 miljardia euroa, joka on noin 1,3 miljardia euroa enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa.

Määrärahatarpeen kasvua selittävät muun muassa hyvinvointialueiden rahoituksen jälkikäteistarkistus sekä indeksitarkastukset. Toisaalta menotasoa alentavat hallituksen uudistukset ja menosäästöt.

Valtiovarainvaliokunta on lisännyt talousarvion menoja 50 miljoonalla eurolla, joka kohdistetaan muun muassa liikenneväylien korjausvelan vähentämiseen, maanpuolustuksen ja ylipäätään kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen, osaamiseen sekä ulkoilun ja luonnossa liikkumisen edistämiseen.

Budjetin käsittelyn lopuksi äänestettiin myös hallituksen luottamuksesta. Eduskunta päätti, että valtioneuvosto nauttii eduskunnan luottamusta äänin ​97-70.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)