Espoon kaupunginjohtajaksi siirtyvän Kai Mykkäsen (kok.) tilalle tuleva Henrik Vuornos esitti keskiviikkona valtakirjansa eduskunnan puhemies Jussi Halla-aholle (ps.).
Pääministerin poliittisena erityisavustajana ja kokoomuksen ministeriryhmän sihteerinä toimiva Vuornos siirtyy kansanedustajaksi 24. tammikuuta.
– Olen aika hyvin perillä, mitä eduskunnassa käsitellään, mitä hallituksessa tapahtuu ja mitä taloon on vielä loppuvaalikaudella tulossa, Vuornos sanoo Verkkouutisten Asiakysymyksen haastattelussa.
Videohaastattelun voi katsoa tästä klikkaamalla.
Tuleva kansanedustaja sanoo ykköstavoitteekseen ”talouden kurimuksen kääntämisen”.
– Suomi velkaantuu hirvittävää tahtia, ja 15 vuotta on ollut kituliasta talouden kasvua. Jos tätä ei saada käännettyä, Suomen tulevaisuuden näkymä on hankala. Pitää löytyä rohkeutta sopeuttaa julkista taloutta siten, että se on kestävällä pohjalla, Vuornos sanoo.
Sopeutuksen rinnalle tarvitaan Vuornoksen mukaan myös voimakkaita kasvutoimia.
– Nyt ripsiliikkeet eivät auta. Kevään kehysriihessä pitää tehdä isoja päätöksiä, joilla saadaan viestittyä sekä Suomen sisälle että ulkomaille, että täällä tapahtuu, tänne kannattaa tulla ja investoida ja täällä kannattaa yrittää.
Vuornoksen mukaan Suomeen tarvitaan lisää työperäistä maahanmuuttoa ja varsinkin hyväpalkkaisia korkean osaamisen asiantuntijoita. Lisäksi hän houkuttelisi Suomeen lisää pääomia verotuksen muutoksilla.
Vuornos haluaa purkaa myös yritystoiminnan esteitä.
– Yrityspuolen verotus on merkittävä tekijä, mutta byrokratia on sellainen, missä tämä hallitus ei ole vielä onnistunut tarpeeksi. Meillä on paljon lainsäädäntöä, jota ei lopulta oikeastaan tarvita. Kannatan sitä, että luotamme ihmisiin. Ihan kaikkea ei tarvitse säädellä pikkutarkasti, koska ihmiset ja yritykset tekevät useimmiten ihan fiksuja ratkaisuja.
Vuornos on verkkosivuillaan kuvaillut olevansa ”kohtuullisen oikealla”.
– Sillä tarkoitan sitä, että sosiaalinen omatunto ja kyky asettua toisen ihmisen asemaan on ehkä tärkeimpiä teemoja politiikassa. Nyt kun tällä hallituskaudella on tehty kovia säästöjä ja talouden tasapainotusta, niin siinä täytyy käyttää erityistä huolellisuutta, että kaikki ovat mukana talkoissa ja muutokset olisivat mahdollisimman kohtuullisia, hän avaa kuvailuaan videolla.
– Ja olen oikealla, koska uskon, että oikeistolaisella talouspolitiikalla on parhaat reseptit tämän maan ongelmien korjaamiseen. Emme tarvitse korkeampia veroja tai lisää julkisia menoja. Niillä ongelmat eivät ratkea, vaan tarvitsemme matalammat verot ja vähemmän valtiota ihmisten elämään.
Henrik Vuornos, 31
- Asuu Espoon Tapiolassa
- Valtiotieteen ylioppilas, sotilasarvoltaan aliluutnantti
- Espoon kaupunginvaltuutettu ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuutettu
- Isä 0- ja 2-vuotiaille pojille
- Harrastaa juoksua, suunnistusta, golfia ja lukemista
KATSO VIDEOHAASTATTELU:
Onko pääministerin ykkösavustajalla enemmän valtaa kuin kansanedustajalla?