Ei nytkään. Parhaimmillaan EU-aiheet tuntuvat pitkästyttävän, pahimmillaan niissä on tappion siemenet.
Suurin siemenistä on tietysti perussuomalaisten ihan itse kasvattama ajatus siitä, että Suomen vielä joskus pitäisi erota Euroopan Unionista. On ehkä psykologisessa mielessä kiinnostavaa, että kaiken Brexit-sekoilun jälkeen joku hellii tällaista ajatusta, mutta järkeä siinä ei ole enempää kuin sukelluksessa pää edellä kesäiseen lehmänläjään. Kokeilkaa jos haluatte, mutta älkää vetäkö muita samaan hulluuteen.
Keskustelu yhteisvelasta on sentään vähemmän päätöntä, muttei jankkaavuudessaan sekään ole vaalivoiton avain. Kuultujen kommenttien perusteella en osaa keksiä hallituspohjaa, joka hyväksyisi uusia yhteiseen lainaan pohjautuvia rahoitusvälineitä.
Olennaisempaa olisi puhua siitä, miten EU:n tulisi varoja tulisi käyttää, eli tehokkaasti, tuottavasti ja valvotusti. Viisautta on erillisrahastojen sijaan kohdentaa varat EU:n budjetin sisälle, jolloin tilintarkastustuomioistuin ja parlamentin budjetin valvontavaliokunta voivat niitä seurata. Näkemys, jota muun muassa EPP-ryhmä korostaa.
EU:n yhteinen turvallisuus ja puolustuskin on puheenaiheena ollut katveessa, kun katseet ovat kääntyneet Natoon ja jäsenyyden odotukseen. Se ei poista sitä, että EU:n on huolehdittava myös omasta turvallisuudestaan, yhdessä Naton kanssa toki, mutta sitä täydentäen. Seuraavan hallituksen viisautta on puolustusunionin edistäminen kattaen muun muassa kyberturvallisuuden ja eurooppalaiset puolustusinnovaatiot mutta myös sotilaallisen sekä siviilikriisinhallinnan.
Niin ikään yhtenä lähivuosien suurena asiana on päätöksenteon remontti. Uuden hallituksen on syytä aika pian muodostaa kanta unionin uudistamiseen, päätöksenteon sujuvoittamiseen ja perussopimusten mahdolliseen muutokseen.
Esimerkiksi yksimielisten päätösten vaatiminen on johtanut siihen, että yksittäiset jäsenmaat voivat ottaa EU:n panttivangikseen joillakin päätettävänä olevaan asiaan liittymättömillä kysymyksillä. Tästä on päästävä eroon. Perussopimusmuutosta ei välttämättä tarvita, mutta laajemman muutosprosessin myötä tämäkin voi olla helpompaa. Olennaisinta on, että sopimuksista käytävä keskustelu ja muutosprosessin alku, konventti, nähdään mahdollisuutena eikä uhkana. Etunojalla saavutetaan enemmän kuin neliraajajarrutuksella.
EU:n kehittämistä ja yhteisiä toimia tarvitaan myös terveysunionin rakentamisessa sekä monella muulla sektorilla. Samoin Suomen on viilattava omaa EU-päätöksentekoaan sellaiseksi, että se voi jo nykyistä aiemmin ottaa kantaa komission valmistelussa oleviin asioihin. Seuraava hallitus ja sen pääministeri ja eurooppaministeri ovat tässäkin paljon vartijoina.
Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä on nimityspolitiikka. Ei ole sama kuka Suomen seuraavaksi komissaariksi valitaan vuonna 2024. Kolme aiempaa komissaaria käyttivät huomattavaa puhevaltaa komission sisällä ja olisi suotavaa, että seuraava komissaarimme jatkaisi tätä linjaa. Useampiakin nämä mitat täyttäviä ehdokkaita on Suomen johtavalla eurooppapuolueella, kokoomuksella.
