Verkkouutiset

Vanhus helsinkiläisessä palvelukodissa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ehdotus korottaisi hoivamaksua omaisuuden perusteella – ”Jättäkää vanhusten kodit rauhaan”

Pia Kauman mukaan palveluasumisesta perityt maksut ovat jo nyt järkyttävän korkeat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) ottaa kantaa valtiovarainministeriön aiemmin esille nostamaan ehdotukseen, jonka mukaan ikäihmisten pitkäaikaisesta hoidosta perittävää hintaa korotettaisiin, mikäli asiakkaalle on kertynyt omaisuutta. Ilta-Sanomien mukaan ylimääräinen sadan euron hoivamaksu perittäisiin niiltä, joille omaisuutta on yli 200000 euroa.

Tällä hetkellä palvelukotimaksuna voidaan periä korkeimmillaan 85 prosenttia säännöllisistä tuloista.

– Jättäkää vanhusten työllään ansaitsemat kodit ja mökit rauhaan! Hoivakotimaksun suuruus määräytyy jo nyt tulojen mukaan. Ne joilla on työeläkettä, maksavat jo nyt niin suuren osan tuloistaan, ettei jäljelle jää kuin pikku pennosia omaan käyttöön, Kauma kommentoi X-alustalla.

– Mihin unohtui omaisuuden suoja? Tälläkin hetkellä näitä ahkeria ikäihmisiä jo rangaistaan järkyttävän korkeilla hoivakotimaksuilla. Nyt heitä sitten rangaistaisiin vielä lisää siitäkin, että ovat työllään maksaneet oman kotinsa. Ei käy, hän jatkaa.

Uusi maksu koskisi VM:n laskelmien mukaan noin joka viidettä yli 75-vuotiasta. Palveluasuminen saattaa maksaa tuhansia euroja kuukaudessa.

Valtionvarainministeriön budjettineuvos Tero Tyni sanoi aiemmin Kauppalehdessä, että kyseessä on ”tarkastelemisen arvoinen asia”, vaikka onkin poliittinen päätös pitääkö ihmisen kattaa myös omaisuudellaan omia hoivamenojaan. Tynin mukaan hoivakriisissä, jossa kustannukset karkaavat ja työvoimasta on kova pula, ehdotus kuitenkin noussee keskusteluun vielä jossain vaiheessa.

Juttua muokattu 14.8. valtiovarainministeriön antaman tiedon perusteella, asia ei sisälly vm:n budjettiehdotukseen ensi vuodelle.

LUE MYÖS:
Ministeriö oikoo: Hoivamaksuja ei ehdoteta nostettavaksi varallisuuden mukaan

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)