Joe Bidenin päätös luopua demokraattien presidenttiehdokkuudesta Yhdysvalloissa oli todennäköisesti hänen uransa vaikein, mutta oikea. Vaikeassa tilanteessa hän osoitti vahvaa johtajuutta, vaikka reunan yli työntäjiäkin varmasti riitti. Niitä riittää aina.
Maailman johtajuustasapaino ja siinä sivussa pörssikurssit heiluvat pelkästään niistä spekulaatioista, joita Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulokseen liittyy. Johtajuustasapaino kyllä lopulta löytyy, sillä johtajuusvajeella on tapana täyttyä. Se noudattaa samaa luonnonlakia, jolla jonkin maan tai ryhmittymän asevoimat aina täyttävät syntyneen sotilaallisen tyhjiön.
Elämme jatkuvasti tilanteissa, joissa valtasuhteita ei ole yksiselitteisesti määritelty, mutta aina joku johtaa ja asiat järjestyvät. Esimerkki kokonaisuudesta, jossa hierarkioita on mahdoton aukottomasti määritellä, on maailmanjärjestys. Sillä tarkoitetaan kansainvälistä politiikkaa, taloutta ja sosiaalisia suhteita ja sitä, miten eri valtiot sekä muut kansainväliset toimijat ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Maailmanjärjestys muuttuu ajan myötä, mutta sitä on pyritty hallitsemaan kansainvälisillä sopimuksilla. Puhutaan sääntö- tai sopimuspohjaisesta järjestelmästä, jossa kansainväliset toimijat sitoutuvat noudattamaan tiettyjä sääntöjä.
Mahtipontisesti ilmaistuna maailmanjärjestyksen mannerlaatat ovat tällä hetkellä rajussa liikkeessä. Venäjä ja Kiina tallovat sääntöpohjaista järjestelmää. Ne tavoittelevat moninapaisuutta, jossa suurvallat kontrolloisivat maailmaa ja niillä olisi oikeus omiin valtapiireihinsä. Taistelu Afrikasta, ja laajemmin koko globaalista etelästä, on käynnissä. Vladimir Kalsarimyrkyttäjän harhaisissa haaveissa kaikki Venäjän ja Neuvostoliiton kerran valtaamat alueet kuuluvat Venäjän ikuiseen valtapiiriin.
Vaikka Yhdysvallat on näyttäytynyt Ukrainan sodassa ja etenkin Ukrainan tukemisessa vahvana ja ryhdikkäänä, on vaarana, että sisäpoliittisista syistä se käpertyy lähitulevaisuudessa sisään päin ja vetää Ukrainalta tukensa. Nykyisen maailmanlaajuisen kehityksen jatkuessa on todennäköistä, että Yhdysvaltojen taloudellinen ja sotilaallinen painopiste lopulta siirtyy Tyynellemerelle ja Aasiaan.
Venäjä edistää omia tavoitteitaan viivyttämällä korkealla hinnalla Ukrainan sotaa. Laskelmissaan se onnistuu lopulta valloittamaan haluamansa alueet tai jäädyttämään konfliktin, kun lännen tuki Ukrainalle hiipuu. Samalla sääntöpohjainen järjestelmä murtuu suurvaltapolitiikan paineessa ja autokratiat ottavat niskalenkin demokratioista. Pienet, sotilaallisesti liittoutumattomat maat sekä ihmisoikeudet ovat tilanteen suurimpia häviäjiä.
EU:sta ja Naton eurooppalaisista jäsenmaista on löydyttävä niin paljon johtajuutta, että ne onnistuvat kokoamaan Ukrainalle riittävän tuen sodan voittamiseksi. Muussa tapauksessa Eurooppa jää ajopuuksi ja uuden maailmanjärjestyksen kuriositeetiksi. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon mukaisesti meidän on palattava reaalipolitiikkaan myös puolustaessamme liberaalia demokratiaa, länsimaisia arvoja ja sääntöpohjaista maailmanjärjestystä. EU:n on hyväksyttävä ne sotilaalliset ja taloudelliset uhraukset, jotka Ukrainan voitto edellyttää, tai se joutuu myöntämään tappionsa ja hyväksymään Venäjän valta-aseman.
EU:lla on viimeinen hetki ponnistaa ylös Yhdysvaltojen varjosta ja osoittaa globaalia johtajuutta. Johtajuutta ei anneta, se otetaan. En valitettavasti ole kovin luottavainen sen suhteen, että tällainen johtajuusloikka toteutuisi, sillä luulen tietäväni, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.
