Verkkouutiset

Kahvikuppi pöydällä. PIXABAY

Ei pitäisi juoda kolmea kuppia kahvia enempää vuorokaudessa

Tutkijat löysivät yllättävän terveysvaikutuksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yli kolmen kahvikupillisen juominen päivässä heikentää aivojen suorituskykyä, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta.

– Vanhan sanonnan mukaan liika on liikaa. Kyse on tasapainosta eli kohtuullinen kahvinjuonti on ok, mutta liian suuria määriä ei voida suositella, tutkimuksen tehnyt Advent Health -keskuksen tutkija Kelsey R. Sewell Medspace sanoi Medical News-sivustolle.

Tutkimuksessa selvittiin eri kahvi- ja teemäärien vaikutusta älykkyyttä mittaavien testien tuloksiin. Testissä oli esimerkiksi abstraktiin päättelyyn, hahmontunnistukseen ja loogiseen ajatteluun liittyviä tehtäviä.

Osallistujia tutkimuksessa oli yhteensä noin 8 500. Kaikki heistä olivat yli 60-vuotiaita. Tutkittavien keski-ikä oli 68 vuotta. Heidät jaettiin kolmeen ryhmään sen mukaan, paljonko he olivat kuluttaneet kahvia tai teetä vuorokaudessa. Tutkittavat jaettiin runsaasti kahvia tai teetä juoviin (yli kolme annosta vuorokaudessa), kohtuudella kahvia tai teetä juoviin (1-3 kuppia päivässä) ja niihin, jotka eivät juoneet kahvia tai teetä ollenkaan.

Tutkimuksen seurantajakso kesti keskimäärin yhdeksän vuotta. Tänä aikana selvisi, että runsaasti kahvia juoneiden kognitiiviset taidot heikkenivät vähäisiä määriä tai kokonaan kahvia juomattomia nopeammin.

Tutkimustuloksia voidaan pitää yllättävinä, sillä perinteisesti kahvin on ajateltu suojaavan aivoja esimerkiksi Alzheimerin-taudin kehittymiseltä.

Suomessa tutkimuksesta kertoi ensin Helsingin Sanomat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)