Israelin asevoimien hävittäjä. AFP / LEHTIKUVA

”Eivät voineet estää” – näin Israel iski Irania vastaan

Iranin ohjuslaitokset vaurioituivat ilmaiskuissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin tarkasti koordinoitu ja hyvin valmisteltu hyökkäys oli käytännössä mahdoton Iranille torjua, arvioi Israelin asevoimien eläkkeelle jäänyt prikaatikenraali Assaf Orion The Wall Street Journalille.

Israel toteutti ilmaiskujen sarjan Iranin ilmapuolustusjärjestelmiä ja ohjuslaitoksia vastaan perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tieto iskuista saavutti Iranin etukäteen.

– [Iran] tiesi, että Israel oli tulossa, ja silti he eivät voineet estää sitä, Assaf sanoo.

Iskuihin osallistui satakunta hävittäjää, tiedustelukoneita ja ilmatankkauskoneita. Iranin ohjusteollisuuden tuotantoketjut vaurioituivat pahoin iskussa. Maa menetti myös useita venäläisvalmisteisia S-300-ilmatorjuntajärjestelmiä.

Israelin tähtäimessä olleet ohjuslaitokset olivat syvällä Iranin rajojen sisäpuolella. Ensimmäisessä aallossa F-35-hävittäjät lamauttivat lentoreittien varrella olleita ilmatorjuntajärjestelmiä.

Toisessa aallossa lentokoneet iskivät suojattomaksi jääneisiin ohjuslaitoksiin. Kohteina olleissa laitoksissa valmistettiin muun muassa ballististen ohjusten käyttämää polttoainetta.

Iranin mukaan Israelin lentokoneet ampuivat ohjuksensa Irakin ilmatilasta. Israel sanoo selvinneensä neljä tuntia kestäneestä hyökkäyksestä ilman tappioita.

Virallisessa tiedotteessa Iran sanoo, että iskujen aiheuttivat vain ”rajoitettua tuhoa”. Iranin edustajien kerrotaan kuitenkin todenneen kollegoilleen liittolaismaissa, että Israelin iski kohteisiin suurella tarkkuudella.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)