Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja, ekonomisti Sami Pakarinen iloitsee viestipalvelu X:ssä suomalaisten muuttuvista asenteista vaurastumista kohtaan.
Pakarinen viittaa tuoreeseen Evan kyselytutkimukseen, jonka mukaan suomalaiset ovat valmiita veronkevennyksiin talouskasvun edistämiseksi.
Tutkimuksen mukaan vähintään puolet suomalaisista suhtautuu positiivisesti sukupolvenvaihdosten verohelpotuksiin, korkeimpien marginaaliverojen alentamiseen sekä verotukiin yritysten investoinneille. Tällainen muutos on Pakarisen mukaan hyvä asia.
– Koko ajan Suomessa mennään parempaan suuntaan, Pakarinen sanoo.
Ekonomisti nostaa esiin lukuisia esimerkkejä siitä, miten asenneilmapiiri on kehittymässä vaurastumiselle suopeammaksi.
– Veronkevennykset saavat laajaa kannatusta, entistä useampi suomalainen näkee yrittäjien vaurastumisen hyödyttävän kaikkia ja osakkeita sekä rahastoja omistavien kotitalouksien osuus kasvaa hienosti, Pakarinen listaa.
Lopuksi EK-johtaja peräänkuuluttaa hallitukselta konkreettisia toimia.
– Ensi viikon puoliväliriihestä vain lisää vauhtia tähän kehitykseen, niin hyvä tulee, Pakarinen toivoo.
Koko ajan Suomessa mennään parempaan suuntaan. Veronkevennykset saavat laajaa kannatusta, entistä useampi suomalainen näkee yrittäjien vaurastumisen hyödyttävän kaikkia ja osakkeita sekä rahastoja omistavien kotitalouksien osuus kasvaa hienosti.
Ensi viikon puoliväliriihestä… https://t.co/XKOj0KtpBV
— Sami Pakarinen (@SaPakarinen) April 19, 2025