Kerrostalon rakennustyömaa Pasilassa Helsingissä. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Rakentamisen ennakoidaan kääntyvän vihdoinkin kasvuun

Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset pysyivät ennallaan vuonna 2024 edelliseen vuoteen verrattuna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tarvikepanoksista vuodessa kustannukset nousivat eniten maa-aineksissa, 2,6 prosenttia. Kustannukset laskivat eniten betonielementeissä (-7,5 %) ja teräsrakenteissa (-7,0 %).

– Tämä on erinomainen uutinen alalle. Rakentamista supistaneet tekijät, eli nopeasti kasvaneet kustannukset ja nopeasti nousseet korot ovat väistymässä. Tämän voi olettaa kääntävän rakentamisen vihdoinkin kasvuun, sanoo Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Joulukuussa rakennuskustannukset pysyivät tilastokeskuksen mukaan niin ikään lähes ennallaan verrattuna vuoden takaiseen.

– Työpanosten kustannukset nousivat vuoden 2024 joulukuussa 0,4 prosenttia vuoden takaisesta. Samaan aikaan tarvikepanosten kustannukset nousivat 0,5 prosenttia vuoden takaisesta ja palveluiden kustannukset laskivat 1,7 prosenttia vuodessa. Kustannusten nousu joulukuussa jäi kokonaisuudessaan lieväksi ja kokonaisindeksin nousu oli 0,3 prosenttia edellisestä kuukaudesta, Malinen toteaa.

Joulukuussa tarvikepanoksista kustannukset nousivat eniten puurakenteissa (6,6 %) ja maa-aineksissa (5,0 %) vuoden talaiseen verrattuna ja vastaavasti kustannukset laskivat eniten talovarusteissa (-4,7 %).

– Rakentamisen elpyminen edellyttää maltillisen hintakehityksen jatkumista. Se vahvistaisi edelleen luottamusta tulevaan. Yhdessä ostovoiman elpymisen kanssa, luottamuksen vahvistuminen voisi luoda rakennusalalle ennakoitua nopeampaa kysynnän elpymistä, Malinen arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS