Ihmiset maksavat velkaantumisen kustannukset, ei valtio. Näin sanoo ekonomisti, valtiotieteiden tohtori Heikki Pursiainen. Ahkerana talouspoliittisena kommentaattorina tunnettu ja kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana Helsingissä oleva Pursiainen osallistui Twitterissä viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungnerin aloittamaan keskusteluun valtion velasta.
Viestipalvelussa Jungner luonnehti ”päättömäksi väitteeksi” sitä, että valtion velka jää lasten maksettavaksi. Valtion velka on ja pysyy Jungnerin mukaan valtion velkana. Pursiaisen mukaan ex-kansanedustaja on väärässä.
– Jungnerin väite sivuuttaa taloudellisen ajattelun keskeisen perusperiaatteen: Vain ihmiset voivat kokea taloudellisia hyötyjä ja kustannuksia, Pursiainen kirjoittaa.
– Toisin sanoen sikäli kun julkisella velalla on kustannuksia, jotka joku joutuu maksamaan, tämä joku on väistämättä joku ihminen.
Pursiaisen mukaan ei siis ole olemassa ihmisistä irrallista valtiota, joka voisi ottaa ”vastuun” velasta ihmisten sijasta. Valtio on ihmisten välikappale.
Ketjussaan Pursiainen toteaa, että julkinen sektori velkaantuu voidakseen käyttää resursseja välittömästi tärkeisiin ja kiireellisiin tarkoituksiin ilman, että ihmisiä nyt jouduttaisiin verottamaan näiden takia. Velasta on hyötyä esimerkiksi investointien tuoton ja hedelmällisen elvytyksen muodossa, mutta velalla tapahtuva menojen siirto ei kuitenkaan ole ilmaista.
Ennen kaikkea tämä tarkoittaa, että julkinen sektori joutuu vuosittain käyttämään osan tuloistaan korkomenoihin, Pursiainen kirjoittaa. Nämä rahat julkinen sektori olisi ilman velkaa voinut käyttää muihin tarkoituksiin, kuten sairaaloihin ja päiväkoteihin, hän jatkaa.
– Velalla on siis kustannus, joka kohdistuu ihmisiin.
– Tämä kustannus koostuu niistä ylimääräisistä veroista, joita ihmisten on maksettava velan hoitomenojen kattamiseksi plus niistä julkisista palveluista ja tulonsiirroista, jotka jäävät hoitomenojen vuoksi saamatta, Pursiainen jatkaa.
Pursiainen arvioi myös, että yksityinen säästäminen voi kompensoida julkisen velkataakan siirtymistä ”lapsillemme”. Säästämällä enemmän perintöä seuraavalle sukupolvelle he selviävät paremmin velanhoidon vuoksi nousseista veroista, hän kirjoittaa.
Tähän tulevaisuudennäkymään Pursiainen suhtautuu kuitenkin epäillen, ja hän uskookin ”merkittävän osan velkataakasta” siirtyvän tulevien sukupolvien maksettavaksi. Mikäli tulevat sukupolvet ovat meidän ansiostamme nyt eläviä rikkaampia, ei tämä kuitenkaan ole ongelma.
– Jos tulevat sukupolvet ovat meitä rikkaampia, meidän ottamamme velka on heille pikkurahaa. Jos jätämme seuraaville sukupolville maan ja maapallon, jossa he voivat elää meitä rikkaampina katsottiinpa asiaa elintason tai luontoarvojen näkökulmasta, velka on pikku juttu.
– Nyt pitääkin kysyä: käytämmekö niukkoja julkisia varoja tällä hetkellä niin, että jätämme lapsillemme paremman ja vauraamman maailman. Vai tuhlaammeko tulevaisuuden rakentamiseen tarvittavat varat, kun emme pysty panemaan asioita tärkeysjärjestykseen?
Ketjunsa jälkikirjoituksessa liberaaliksi itseään kuvaileva Pursiainen kirjoittaa vielä, ettei julkisen talouden hyvään hoitamiseen sisälly mitään ”itsenäistä arvoa”. Julkinen talous on ekonomistin mukaan yksilön palvelija, ja tärkeintä on ihmisten vapauden ja mahdollisuuksien turvaaminen. Hyvin hoidettu julkinen talous on hyväksi yksilöille, Pursiainen kuvailee.
– Julkiset panostukset kasvuun, innovaatioihin ja ympäristökriisin ratkaisuun ovat tärkeitä. Mutta niillä on kuitenkin vain rajallinen tehtävä – valtio ei pysty mahtikäskyllä luomaan kukoistavaa Suomea.
– Siihen tarvitaan ihmisten luovuuden vapauttamista ja Suomen avaamista uusille ihmisille, ajatuksille, teknologioille, Pursiainen kirjoittaa.
Ei siis ole mitään ihmisistä irrallista valtiota, joka voisi omaksua "vastuun" velasta ihmisten sijasta.
Tiukemmin muotoiltuna:
Väite, että valtio on vastuussa velasta, eivätkä ihmiset, on joko väärin tai sitten se ei tarkoita oikein mitään kiinnostavaa.
5/
— Heikki Pursiainen (@pursiain) February 18, 2023
Velkaantumisen tuottama hyöty koostuu kaikista niistä hyvistä asioista, jotka velalla hankitaan.
Jos kysymyksessä on investointi, nämä hyvät asiat sisältävät investoinnin tuoton.
Jos kysymyksessä on (onnistunut) elvytys, tämä sisältää elvytyksellä käyttöön saadut voimavarat.
9/— Heikki Pursiainen (@pursiain) February 18, 2023
Velalla tapahtuva menojen siirto ei kuitenkaan ole ilmaista. Jos oletetaan – kuten usein hoetaan – että julkinen sektori ei koskaan maksa velkojaan pois, velan hoito tarkoittaa, että joka vuosi on maksettava korkoa.
12/
— Heikki Pursiainen (@pursiain) February 18, 2023
Uskon vahvasti, että näin on.
Jos kuitenkin käy niin, että reaalikorko pysyy ikuisesti nollan alapuolella, kaikki mitä olen koskaan luullut tienneeni on väärin, millään ei ole mitään väliä ja vetäydyn metsämökkiin kirjoittamaan huonoja runoja ja keittämään lientä.
14/
— Heikki Pursiainen (@pursiain) February 18, 2023
Toiseksi, se kuinka suuri osa velasta siirtyy tulevien sukupolvien maksettavaksi riippuu siitä, miten me kaikki nyt elävät reagoimme velkaantumiseen.
Jos käyttäydymme kuin rationaaliset, kaukokatseiset ja lapsia rakastavat talousteoreettiset päätöksentekijät, julkinen
25/
— Heikki Pursiainen (@pursiain) February 18, 2023
On kuitenkin yksi tilanne, jossa velkataakan siirtäminen tuleville polville on ihan ok.
Näin on, jos me hoidamme asiat niin hyvin, että tulevat sukupolvet ovat meitä hirveän paljon rikkaampia.
28/
— Heikki Pursiainen (@pursiain) February 18, 2023
JK. Liberaalia itsetutkiskelua. Julkisen talouden hoito on tärkeää. Mutta pelkään, että itsekin tulen ylikorostaneeksi sitä.
Tärkein asia on tietenkin ihmisten mahdollisuus elää vapaina ja toteuttaa omia päämääriään. Julkinen sektori on yksilöiden palvelija, ei toisin päin.
JK1/— Heikki Pursiainen (@pursiain) February 18, 2023
