Elinkeinoelämän keskusliiton johtajan, ekonomisti Sami Pakarisen mukaan valtion velkaantumisen voi saada nopeastikin kuriin. Hän nostaa viestipalvelu X:ssä esiin Argentiinan esimerkiksi julkisen velan taittamisessa.
Pakarinen kertoo, kuinka Argentiinan valtionvelan osuus bruttokansantuotteesta on kääntymässä jyrkkään laskuun Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ennusteiden mukaan. Tänä vuonna velan osuus maan BKT:sta oli 155 prosenttia. Ennusteiden mukaan velan osuus on ensi vuonna on 86 prosenttia, vuonna 2026 70 prosenttia ja vuonna 2029 enää 48 prosenttia maan BKT:sta.
– Argentiina on hyvä esimerkki, miten julkinen velkaantuminen voidaan saada nopeastikin aisoihin, Pakarinen kirjoittaa.
Argentiinaa on vaivannut vuosikymmeniä kestänyt voimakas velkaantumisesta. Köyhyys on lisääntynyt viime vuosina ja valtio on kärsinyt peson inflaatiosta. Marraskuussa 2023 virkaan valittu presidentti Javier Milei on luvannut lopettaa Argentiinan velkaantumisen ja uudistaa maan taloutta laajoilla talousreformeilla.
Argentiina on hyvä esimerkki, miten julkinen velkaantuminen voidaan saada nopeastikin aisoihin.
Velkasuhteen ennustettu kehitys (IMF):
2023: 155 %
2024: 86 %
2026: 70 %
2029: 48 %Tekemällä ryhtiliikkeen moni asia muuttuu usein paremmaksi. pic.twitter.com/7QzUCJe4u8
— Sami Pakarinen (@SaPakarinen) May 5, 2024