Helsingin työllisyyspalveluiden Kampin toimipiste joulukuussa 2024., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Työmarkkinoille kylmä suihku – Tältä työttömyysluvut näyttävät

Suomi on lähellä tämän suhdannesyklin työttömyyshuippua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ekonomistit ottivat pöyristyneinä vastaan tiistaina julkaistut tuoreet työttömyysluvut.

Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste oli helmikuussa 9,1 prosenttia. Työttömiä oli helmikuussa 43000 enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan helmikuun työllisyysluvut olivat pääosin murheellista luettavaa ja kylmä suihku työmarkkinoille.

– Vuoden alussa saatiin hetkellisesti hieman parempia työllisyyslukuja, mutta ne olivat selvästi liian hyviä ollakseen totta. Työmarkkinoiden elpyminen ei ole vielä alkanut, Appelqvist toteaa tiedotteessa.

– Helmikuun heikot työllisyysluvut sysäsivät myönteisen tammikuun unholaan. Työllisyyden trendi tarkentui usean kuukauden ajalta uudelleen loivasti laskevaksi. Ei käännettä siis sittenkään, totesi Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen viestipalvelu X:ssä.

– Synkät työllisyysluvut kertovat luottamuksen puutteesta – laskeneet korot, kuluttajien kasvava ostovoima ja muut positiiviset tekijät eivät näy koko voimallaan yksityisessä kulutuksessa, arvioi Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen X:ssä.

Appelqvist arvioi, että Suomi on todennäköisesti lähellä tämän suhdannesyklin työttömyyshuippua.

– Tilanne alkaa asteittain parantua, mutta kituliaasti, eikä nopeita läpimurtoja kannata odottaa. Näin korkea työttömyys on omiaan ylläpitämään kotitalouksien varovaisuutta, mikä puolestaan hidastaa kotimaisen kulutuskysynnän elpymistä, pääekonomisti totesi tiedotteessa.

Myös työllisten määrä väheni vuoden takaisesta. Työllisiä oli helmikuussa 64000 vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Työllisiä miehiä oli 7000 vähemmän ja työllisiä naisia 58000 vähemmän kuin vuoden 2024 helmikuussa.

Työllisyysaste oli helmikuussa Tilastokeskuksen mukaan 76 prosenttia.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan uusia työpaikkoja ilmoitettiin helmikuussa haettavaksi hieman alle 50000.

– Avoimia työpaikkoja on edelleen selvästi keskimääräistä vähemmän, mutta hyvällä tahdolla alkuvuoden luvuissa voi nähdä merkkejä orastavasta elpymisestä. Tilannetta on vaikea kuvailla hyväksi, mutta ehkä synkin vaihe työvoiman kysynnässä on jäänyt taakse – se näyttäisi ajoittuneen viime vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. Vielä ei kannata menettää toivoa, sanoo Appelqvist.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS