Riippumaton venäläislehti Moscow Times kertoo Venäjän eliitin keskuudessa vallitsevasta tyytymättömyydestä. Lehden tutkiva journalisti Jevgenia Albats kertoo, ettei tavannut sodan ensimmäisen puolen vuoden aikana yhtäkään tunnettua, korkea-arvoista tai rikasta, joka olisi tukenut sotaa avoimesti.
– Eläköityneen KGB-upseerin valinta presidentiksi oli virhe, jota ei tule ikinä toistaa, eräs anonyymi lähde kertoo.
Toimittaja kertoo hänen haastattelemiensa henkilöiden olleen niin peloissaan keskustelun nauhoituksesta, että tahtoivat käydä keskustelunsa esimerkiksi parvekkeella ja äärimmäisen lähellä toisiaan, jotta äänet voi pitää hiljaisina.
Osa myös halusi järjestää haastattelun kilometrien päässä Moskovasta.
– Viides lähteeni toisti useita kertoja, että ”yhteiskunta on täysin epäonnistunut harkitsemaan perusteellisesti Novitšokin käytön seurauksia”. Ilmeisesti se kauhu, että luksuspalatsisi tai -autosi ovenkahvaan saatetaan levittää sotilaallista hermomyrkkyä ei ikinä jätä monia Venäjän eliittiin kuuluvia rauhaan, Albats kertoo.
Hänen mukaansa sama lähde valitti katkerana, ettei voi enää käyttää yksityiskonettaan.
– Kaikki koneet lakkasivat välittömästi vastaanottamasta ohjelmistopäivityksiä. Tietysti voisimme pyytää nuorta miestä salkun kanssa hakkeroimaan ohjelmiston, mutta kun kysyin koneeni ohjaajalta että voiko se johtaa tekniseen vikaan ollessamme ilmassa, hän vastasi, että tietenkin voi. Meidän täytyy lentää aeroflotilla, vaikka sen ohjelmiston on luultavasti päivittänyt sama nuori mies samalla salkulla, lähde sanoi Albatsille.
Hänen haastattelemansa eliittiin kuuluvat henkilöt arvioivat, että yläluokkaan kuuluvista ainoastaan 10-30 prosenttia tukee sotaa.
– Sadat – elleivät tuhannet – huipulla olevat ihmiset ovat menettäneet miljoonia ja miljardeja dollareita, kalliita kiinteistöjä ihastuttavissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa pakotteiden ja/tai osakemarkkinoiden romahduksen vuoksi, Albats kuvailee eliitin kertomuksia.
– He saavat menetyksestään vain loputtomia valituksia vaimoilta ja rakastajattarilta, että ”eläminen tällä Venäjällä” ei ollut osa sopimusta. Länsimaisissa yliopistoissa ja sisäoppilaitoksissa Britanniassa, Sveitsissä ja Yhdysvalloissa opiskelevat lapset pakotettiin palaamaan Venäjälle, kun heidän oppilaitoksensa kieltäytyivät ottamasta vastaan vanhempiensa myrkyllisiä rahoja.
Samalla Albats kuitenkin muistuttaa, että samat miljardöörit ovat julkisuudessa vaatineet ydinaseiskuja Ukrainaan.