Israelin ilmavoimien eliittiyksikön kerrotaan iskeneen maanalaiseen laitokseen 200 kilometrin päässä maan rajasta. Kommandot asettivat bunkkeriin räjähteitä ja poistuivat paikalta ilman tappioita 2,5 tunnin jälkeen.
Israelin asevoimat julkaisi hiljattain uusia tietoja poikkeuksellisen monimutkaisesta operaatiosta. Se toteutettiin 8. syyskuuta, jolloin Syyrian johdossa oli edelleen Iranin ja Venäjän tukema diktaattori Bashar al-Assad. Hänen hallintonsa romahti joulukuun alussa vain puolitoista viikkoa kestäneen oppositioryhmien hyökkäyksen seurauksena.
Israelin kohteena oli maanalainen Iranin laitos, jossa oli määrä valmistaa satoja täsmäohjuksia al-Assadin hallinnon ja Libanonissa toimivan Hizbollah-miliisin käyttöön.
Haman kaupungin länsipuolella sijaitseva kohde oli kaivettu 70–130 metrin syvyyteen, joten sitä olisi ollut lähes mahdotonta tuhota ilmaiskuilla. Kaivuutyöt aloitettiin jo vuonna 2017. Operaation aikaan tuotantolaitos oli jo lähes käyttövalmiina. Ainakin kaksi ohjusta oli saatu valmiiksi osana testejä, ja rakettimoottorien massatuotanto oli aloitettu.
Times of Israel -lehden mukaan maanalaisissa tiloissa olisi valmistettu 100–300 ohjusta vuodessa. Tarkoituksena oli tuottaa myös pitkän kantaman ohjuksia, joilla olisi voinut iskeä 300 kilometrin päähän.
Iranin kannalta merkittävän hankkeen tavoitteena oli korvata osin aiempi käytäntö, jossa Hizbollahin aseistusta salakuljetettiin kuorma-autoilla Syyrian kautta. Israelin ilmavoimat iski usein kolonnia vastaan.
Tukena kymmeniä lentokoneita
Syyskuun 8. päivän iltana sata Shaldag-yksikön kommandoa ja 20 Yksikkö 669:n lääkintämiestä lastattiin neljään CH-53-helikopteriin. Tukena oli kaksi taisteluhelikopteria, 21 hävittäjäkonetta, viisi lennokkia ja 14 tiedustelukonetta ja muuta lentokonetta. Israelin puolella pidettiin 30 lentokonetta reservissä yllättäviä tilanteita varten.
Helikopterit lensivät Välimeren yllä ja kääntyivät Syyriaan päin. Lentokorkeus pidettiin matalana syyrialaisten tutkien ja ilmatorjuntajärjestelmien välttämiseksi.
Haasteena oli, että Masyafin alueelle oli sijoitettu eniten ilmapuolustusta Damaskoksen jälkeen. Osa tutkista oli tuhottu aiemmissa ilmaiskuissa, eikä niitä ollut vielä korjattu operaation aikaan. Riskinä olivat myös reitin varrella sijainneet venäläiset tukikohdat.
Lento kesti vain 18 minuuttia, eikä osastoa havaittu. Israelin ilmavoimien koneet, lennokit ja laivaston ohjusveneet aloittivat samanaikaisesti iskusarjan vuoreen kaivettua laitosta ja muita kohteita vastaan. Toiminnan tarkoituksena oli saada Syyria uskomaan, että kyseessä oli tavanomainen ilmaisku.
Kymmenien syyrialaisten sotilaiden havaittiin siirtyvän kohti maanalaista laitosta. Israel yritti pommittaa sinne johtavia teitä liikkeiden hidastamiseksi. Helikopterien laskettua joukot asemiin ensimmäiset kommandot surmasivat kaksi vartijaa laitoksen sisäänkäynnillä. Laitoksen sisällä ei ollut ketään, koska se ei ollut vielä toimintavalmiina.
Suurimpia haasteita oli valtavien ovien murtaminen. Huoltoon käytetty ensimmäinen ovi saatiin auki 50 minuutin jälkeen. Tuotantolaitokseen päästiin sisään trukeilla, joiden käyttöä sotilaat olivat harjoitelleet etukäteen. Räjähteet tuotiin paikalle helikopterissa mukana olleella mönkijällä.
Valtava räjähdys
Seuraavassa vaiheessa 50 kommandoa asetteli räjähteitä tuotantolinjalle ja kaikille sen laitteille. Loput odottivat ulkopuolella ja pitivät syyrialaiset sotilaat kaukana. Ilmavoimat jatkoi lähellä liikkuneiden kohteiden moukarointia.
Erikoisjoukot siirtyivät laskeutumispaikalle asetettuaan noin 300 kilogrammaa räjähteitä. Lähellä odottaneet helikopterit nousivat ylös ja hakivat sotilaat 2,5 tuntia kestäneen operaation jälkeen. Räjähteet samalla laukaistiin.
Sotilaat kertoivat tunteneensa pienen maanjäristyksen, sillä laitoksessa sisällä olleet räjähdysaineet räjähtivät samalla kertaa. Vain mönkijä jätettiin kyydistä. Helikopterit lensivät kohti merta ja kääntyivät turvallisesti kohti Israelia.
Noin tuntia myöhemmin laitoksen luona vilisi satoja Syyrian asevoimien sotilaita. Israelin kommandot surmasivat noin 30 vartijaa ja sotilasta operaation aikana. Mukaan saatiin myös hyödyllisiä tiedustelutietoja.
Iranin kallista laitosta ei saatu koskaan käyttöön. Iran joutui vetäytymään vuodenvaihteessa Syyriasta al-Assadin hallinnon romahduksen jälkeen.
The Israeli Air Force reveals details and footage from one of its most daring and complex commando operations ever, in which 120 members of special forces units raided and destroyed an underground Iranian missile manufacturing plant deep in Syria in September.
The raid — dubbed… pic.twitter.com/gSJwMSOByQ
— Emanuel (Mannie) Fabian (@manniefabian) January 2, 2025