Elina Valtonen kokoomuksen vaalivalvojaisissa Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Elina Valtonen äänisaaliistaan: Ei tätä vielä käsitäkään

Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan talouspolitiikan linja ratkaisee hallituksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtava äänimäärä vetää kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtosen hiljaiseksi.

– Se kuulostaa sellaiselta, että sitä ei oikein vielä käsitäkään. Hienolta näyttää, mutta katsotaan nyt loppuun asti sekin. Näyttää ainakin siltä, että voin kantaa tavarat takaisin työhuoneeseen, Elina Valtonen toteaa kokoomuksen vaalivalvojaisissa Bottalla Helsingissä.

Valtonen oli kerännyt noin 26000 ääntä, kun äänistä oli laskettu vähän yli 80 prosenttia. Enemmän ääniä olivat keränneet vain SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.

Vaalitulokseen Valtonen suhtautuu varovasti.

– Jännittävää on loppuun asti.

Kysymys tulevista hallitusneuvotteluista vetää mietteliääksi.

– Yhteistyöllä suomea on aina rakennettu, ei siinä muu auta. Katsotaan ensin tulokset ja etsitään marssijärjestys, Elina Valtonen pohtii.

Hänen mukaansa selkeä johtopäätös, jonka tässä vaiheessa voi tehdä, on se, että kansa haluaa suunnanmuutosta.

–  Talouspolitiikka on se keskeisin raami, joka sitten tulee määrittämään ensinnäkin sen, mikä se yhteistyökuvio on ja toisaalta hallitusohjelman.

Elina Valtonen allekirjoittaa syytökset SDP:n poikkeuksellisen kovista vaalipuheista.

– Varsinkin viime päivien viholliskuvien maalailu, mitä siltä taholta erityisesti on kuulunut, eihän se kuulu suomalaiseen perinteeseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)