Elina Valtonen. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Elina Valtonen: Emme tiedä mitä on vielä edessä

Kokoomusedustajan mukaan hallitus on ottanut reippaan loikan vastuuttomaan suuntaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Valtonen varoittaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen talouspolitiikan suunnasta.

– Korona yllätti meidät kaikki. Ja talouden ennustettavuus on ollut viime kuukausina poikkeuksellisen heikko. Silloin juuri pitäisi elää myös talouspolitiikassa mahdollisimman vastuullisesti, erilaisiin skenaarioihin varautuen. Kukaan ei tarkoita, että julkisen talouden pitäisi nyt olla tasapainossa (se ei edes voisi sitä olla), mutta Marinin hallituksessa on otettu poikkeuksellisen reipas loikka vastuuttomaan suuntaan, Valtonen kirjoittaa Facebookissa.

– Menoja lisätään ikään kuin ”varmuuden vuoksi”. Rakenneuudistuksia ei kuulu – kallista maakuntahallintoa lukuun ottamatta, hän jatkaa.

Elina Valtonen huomauttaa valtiovarainministeriön virkamiesten valmistelevan tällä viikolla pohjaesityksensä valtion ensi vuoden budjetista. Poliittinen kierros käydään syyskuussa.

Hän tarjoaa muistutuksen vuoden takaa.

– Virkamiesten pohjaesitys olisi tehnyt tälle vuodelle 7,0 miljardia euroa alijäämää. Kuukautta myöhemmin hallituksen budjettiesityksessä alijäämä oli kasvanut 10,7 miljardiin, Valtonen toteaa.

Silloinen valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) perusteli Valtosen mukaan mittavaa ylitystä muun muassa sillä, että tehtiin kerralla suurempi budjetti, ettei lisätalousarviota tarvittaisi.

– Näinkö meni? Loppukeväästä eduskuntaan tuotiin jo kolmas lisätalousarvio. Ennuste tämän vuoden alijäämäksi on nyt 14,4 miljardia euroa, Elina Valtonen sanoo.

Valtosen mukaan tällaisessa ”sumussa” jokainen euro – miljardista puhumattakaan – olisi punnittava erityisen tarkkaan.

– Emme tiedä mitä on vielä edessä, hän varoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)