EU toivoo Suomen löytävän ratkaisun Venäjän välineellistettyyn maahanmuuttoon itärajalla, ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kertoo Hufvudstadsbladetille. Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex on syksystä alkaen tukenut Rajavartiolaitosta itärajalla, mutta Venäjän hybridioperaatio edellytti myös uusia lainsäädännöllisiä ratkaisuja, Valtonen sanoo.
– Olemme jo talvella puhuneet tästä paljon EU-kumppaneidemme kanssa. Kaikki ovat sitä mieltä, että tätä tarvitaan, ministeri kertoo.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi aikaisemmin tällä viikolla, että Petteri Orpon (kok.) hallituksen esitys rajamanettelylaiksi voidaan säätää perustuslain estämättä. Lain tavoitteena on käsitellä perusteettomia turvapaikkahakemuksia nykyistä nopeammin ja jo itärajalla. Lisäksi hallitus aikoo Orpon mukaan tuoda esityksen niin sanotuksi käännytyslaiksi eduskuntaan ensi viikolla.
Valtonen kertoo keskustelevansa itärajan tilanteesta ”ainakin kuukausittain” EU-kollegojensa kanssa. Viesti niin EU-komissiosta kuin suurista jäsenvaltioista on ministerin mukaan ollut, että Suomen on löydettävä asiaan ratkaisu. On myös tärkeää, että ratkaisu kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia, ministeri toteaa.
– Kunhan tämä (käännytyslaki) saadaan eduskunnassa läpi, voisi se itse asiassa olla esimerkki tästä koko EU:lle, Valtonen sanoo.