Kokoomuksen varapuheenjohtajan Elina Valtosen mukaan seuraavalla vaalikaudella pitäisi käydä kriittisesti läpi valtion omistukset pörssiyhtiöissä.
– On aika harvoin perusteltua se, että valtio on pörssiyhtiössä omistajana ja silloin siinä pitää olla vahva strateginen intressi, jos näin on.
– Yleensäkin näkisin niin, että julkisomisteisessa yhtiössä pitäisi olla valtiolla vahva strateginen intressi omistaa sitä, muuten se voidaan jättää markkinoiden hoidettavaksi, Valtonen sanoi Ylen A-studiossa.
Valtosen mukaan kaikki julkiset omistukset olisi hyvä käydä läpi. Julkisen vallan sijaan pitäisi antaa ihmisten omistaa yhtiöitä, Valtonen toteaa.
– Suomessa ihmiset omistavat varsin vähän itse osakkeita. Miksi ei mentäisi enemmän kansan kapitalismin suuntaan, jossa ihmiset voisivat omistaa itse sen sijaan, että ajatellaan, että valtio omistaa heidän puolestaan, Valtonen kysyy.
Valtonen nostaa esiin myös julkisomisteisten yhtiöiden suuren määrän hyvinvointialueilla.
– Nyt syntyy erittäin paljon julkisomisteisia yhtiöitä sellaisille aloille, joita kukaan ei voi perustella, että ne ovat ainakaan strategisia.
– Meillä on julkisomisteisia pesuloita, kiinteistöhuoltoyhtiöitä, ruokailua. Eihän tässä ole mitään järkeä. Nämä ovat sellaisia, missä me voidaan ympäri Suomea sallia pienten yritysten syntyä, Valtonen toteaa.