Elokapinan mielenilmaus on parhaillaan käynnissä Mannerheimintiellä Eduskuntatalon edustalla, jossa aktivistit pysäyttivät liikenteen alkuillasta. Poliisi on poistanut tiellä istuvia aktivisteja pois ajoradalta ja siirtänyt heitä paikalle tuotuihin busseihin.
Elokapinan oman tiedotteen mukaan paikalle olisi tänään ollut tulossa noin 800 mielenosoittajaa. Syysmyrskyssä paikalla oli Helsingin Sanomien toimittajan arvion mukaan vain muutama kymmenen elokapinalaista.
Poliisi määräsi kello 18.19 mielenosoituksen päättyneeksi ja väkijoukon hajaantumaan. Poistumiskäskyä noudattamatta jättäneet mielenosoittajat tullaan ottamaan kiinni, poliisi tiedotti.
Kansalaisaloite Elokapinan lakkauttamiseksi puolestaan on aivan hilkulla ylittää 50000:n allekirjoituksen rajan, jutun kirjoitushetkellä luvusta puuttui vain muutama sata allekirjoitusta. Kansalaisaloite on kerännyt nimiä huippuvauhdilla, sillä se perustettiin eilen.
Aloitteen tekijöiden mukaan Elokapinan kansalaistottelemattomuus on mennyt viime aikoina ”todella pahasti yli” ja alkuperäinen tarkoitus toimia ympäristön hyväksi on jäänyt rikollisen toiminnan varjoon.
Aloitteen saadessa 50 000 allekirjoitusta se etenee eduskunnan käsiteltäväksi.