Miljardööri Elon Muskin SpaceX-yhtiön Starlink-satelliittihanke tavoittelee globaalin markkina-asemansa tuntuvaa kasvua samaan aikaan, kun Muskin poliittiset ulostulot ovat hidastaneet yhtiön laajentumista tietyissä maissa.
Investointipankki Morgan Stanley arvioi, että Starlinkin liikevaihto nousee tänä vuonna 16,3 miljardiin dollariin (noin 15 miljardia euroa), joka on 74 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Tilaajien määrän arvioidaan nousevan viime vuoden 4,65 miljoonasta 7,8 miljoonaan tänä vuonna, kirjoittaa Financial Times.
Vertailun vuoksi SpaceX:n rakettien laukaisuliiketoiminnan ennustetaan tekevän liikevaihtoa 5,8 miljardia dollaria tänä vuonna. Kasvua viime vuodesta olisi 20 prosenttia.
FT:n mukaan miljardöörin SpaceX-ryhmä käy neuvotteluja Starlinkin tuomiseksi maihin, joissa on miljardi potentiaalista uutta käyttäjää. Näihin maihin lukeutuvat muun muassa Turkki, Marokko ja Bangladesh. Myös Intian kanssa käydään neuvotteluita.
Muskin yhteistyö presidentti Donald Trumpin kanssa on myös avannut Starlinkille tietä kannattaville sopimuksille Yhdysvaltain liittovaltion kanssa. Trumpin kauppaministeri Howard Lutnick on lobbannut virkamiehiä, jotta Starlink otettaisiin liittovaltion 42 miljardin dollarin hankkeeseen, jolla vahvistetaan maaseudun laajakaistayhteyksiä.
Starlinkin mukaan yhtiöllä on yli 7000 satelliittia, jotka palvelevat 118 maata ja aluetta.
Palvelu on erityisen suosittu vähemmän kehittyneillä tai syrjäisillä alueilla, jotka eivät ole yhteydessä valokuituverkkoihin. Yhtiö on tehnyt sopimuksia myös suurten lentoyhtiöiden kanssa, joukossa muun muassa Qatar Airways ja Air France, sekä varustamoiden ja risteilyoperaattoreiden kanssa.
Starlink-satelliitit ja maanpäälliset vastaanottimet ovat olleet erityisen tärkeitä Ukrainalle kolme vuotta kestäneen Venäjän hyökkäyssodan aikana. Ukraina käyttää yhteyksiä esimerkiksi lennokkien hallintaan ja tykistötulen ohjaamiseen.
Ukraina on tullut riippuvaiseksi Starlink-terminaaleista, joita on käytössä yli 40000 eri puolilla maata: armeijassa, sairaaloissa, yrityksissä ja avustusjärjestöissä. Vaikka SpaceX maksoi alun perin palvelun kustannukset, nyt Puola ja Yhdysvaltain puolustusministeriö ovat ostaneet sen.
FT:n mukaan Yhdysvaltain puolustusministeriöllä Pentagonilla on 537 miljoonan dollarin sopimus SpaceX:n kanssa palvelujen tarjoamisesta Ukrainalle vuoteen 2027 saakka.
– Starlink on Ukrainan armeijan selkäranka. Heidän koko etulinjansa romahtaisi, jos sammutan sen, Musk totesi aiemmin tässä kuussa viestipalvelu X:ssä.
Miljardööri selvensi myöhemmin, että SpaceX ei koskaan sammuttaisi terminaalejaan Ukrainassa. Musk on vakuuttanut, että Starlinkia ja sen terminaaleja ei tulla käyttämään pelinappulana Ukrainan kanssa käytävissä neuvotteluissa.
Maailman rikkaimman miehen läheiset siteet Trumpiin ovat kuitenkin kohdanneet myös vastarintaa yhtiön hakiessa kasvua globaaleilla markkinoilla.
Aiemmin tässä kuussa Kanadassa sijaitsevan Ontarion provinssin pääministeri repi 100 miljoonan dollarin arvoisen Starlink-sopimuksen protestina Yhdysvaltain maalle asettamia tulleja vastaan.
Muskin poliittiset kannanotot ovat vaikeuttaneet Starlinkin liiketoimia muun muassa hänen synnyinmaassaan Etelä-Afrikassa, Brasiliassa sekä Italiassa.
Asiantuntijoiden mukaan Euroopan markkinoilla olisi kilpailijoille tilaa haastaa Starlink, mutta SpaceX jää todennäköisesti markkinoiden johtavaksi toimijaksi, elleivät kilpailijat pysty kehittämään edistyneempiä tuotteita.
– SpaceX on hallitseva voima markkinoilla. Jos jokin maa kieltäisi pääsyn Starlinkiin, ihmiset ryhtyisivät vastarintaan, analyytikko Chris Quilty totesi FT:lle.