Ranskan presidentti Emmanuel Macronin pääministerivalinta on yllättänyt kaikki Ranskan politiikan seuraajat.
Ranskan perustuslain mukaan tasavallan presidentti valitsee pääministerin. Viikkokausien spekulointien jälkeen Macron nimitti tehtävään erittäin kokeneen huippupoliitikon, tasavaltalaisia edustavan Michel Barnierin. Tuleva pääministeri on ollut politiikan terävimmällä huipulla jo vuosikymmeniä. Barnier on toiminut useissa ministerin tehtävissä ja kahteen kertaa Ranskan EU-komissaarina, sekä aivan viimeksi EU:n pääneuvottelijana Brexit-sopimuksessa. Kokemuksestaan huolimatta Barnierilla on edessään haastava tehtävä koota monipuoluehallitus hyvin polarisoituneessa poliittisessa ilmapiirissä.
Vaalituloksesta syntyneessä niin sanotussa cohabitation– tilanteessa (suom. yhteiselo) tuleva pääministeri ei ole Macronin vaaliliitosta. Presidentti joutui hyvin tarkkaan miettimään eri vaihtoehtoja. Macron ei voi enää jatkossa vaihtaa pääministeriä mielensä mukaan, kuten hän on tehnyt säännöllisesti koko virkakautensa ajan. Jatkossa pääministerin asema ja luottamus punnitaan kansalliskokouksessa parlamentarismin hengessä. Macronin viivyttely, jota voi tulkita myös taktisena poliittisena pelinä, aiheutti paljon polemiikkia erityisesti äärivasemmistossa.
Äärivasemmistolainen ja hyvin populistinen Lannistumaton Ranska -puolue laittoi jopa vireille adressin, jonka tarkoitus on saada aikaiseksi virkasyyte istuvaa presidenttiä vastaan. Jean-Luc Mélenchonin puolue on varmuudella jälleen oppositiossa, vaikka sieltä onkin noussut Lucie Castetsin kaltaisia uusia nuoria haastajia. Lähikuukausina äärivasemmiston näkyvimmäksi tehtäväksi jää todennäköisesti vain osallistuminen kaikkiin Macronin ja tulevaan hallitukseen politiikkaan kohdistuviin protesteihin, lakkoihin ja mielenosoituksiin.
Yllättävä pelipaikka kansalliselle liittoumalle
Jos vasemmiston leirissä oltiin kaiken kaikkiaan hyvin pettyneitä uuteen pääministeriin, äärioikeistolainen kansallinen liittouma suhtautui valintaan jopa yllättävän maltillisesti.
Kansallinen liittouma ymmärtää, miten heille tarjoutuu nyt täydellinen pelipaikka vaikuttaa hallituksen politiikkaan olematta itse edes mukana hallituksessa. Tämä perustuu siihen, että oletettava hallituskoalitio (tasavaltalaiset, presidentin vaaliliitto, liberaalit ja pienpuolueet) saisivat kasaan yhdessä parhaimmillaankin vain 242 edustajaa. Enemmistöön vaadittaisiin 289 paikkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Syntynyt poliittinen tilanne on kaiken kaikkiaan absurdi ja ainutkertainen. Kansallinen liittouma saa pelipaikan, jollaista Ranskan viidennen tasavallan historiassa ei ole koskaan aikaisemmin yhdelläkään puolueella ollut. Jo pelkästään cohabitation-tilanne on poikkeuksellinen, ja nyt sen päälle saatetaan saada vielä vähemmistöhallitus edellä kuvatuilla tukielementeillä.
Jos vähemmistöhallitus toteutuu, pitää ärioikeistolainen puolue oppositiosta käsin pihdeissään koko maan lähivuosien politiikkaa. Heidän etunsa ei ole suinkaan kaataa hallitusta, vaan pitää se pystyssä niin kauan, kuin he kokevat sen itselleen hyödylliseksi. Kaikille on kuitenkin selvää, että Marine Le Pen tähtää jo vuoden 2027 presidentinvaaliin. Hänen ja myös kansallisen liittouman on hyvä pysyä loitolla kaikista ikävimmistä päätöksistä, joita tuleva hallitus lähivuodet joutuu tekemään,
Hallitusohjelma on seuraava koetinkivi
Ranskan julkisen talouden tilanne on velkaantumisen suhteen hälyttävä. Luottoluokittajat ovat olleet jo pitkään huolissaan maan velkaantumisesta ja edessä ovat merkittävät julkisen talouden leikkaukset. Entinen valtiovarainministeri Bruno Le Maire vaati jo maanantaina Le Monde -lehden haastattelussa välittömiä 16 miljardin säästöjä. Ne ovat varmuudella vasta vain alkua tuleville päätöksille.
Kiinnostavaksi ja vaikeaksi poliittisen asetelman tekee myös se, että kaikki oppositiopuolueet haluaisivat perua presidentti Macronin vuoden takaisen eläkeuudistuksen.
Jos Emmanuel Macron haluaa säilyttää edes jotenkin kasvonsa ja välttää välittömän hallituskriisin, hänen on kyettävä tarjoamaan poliittisille vastustajilleen eläkeuudistuksensa säilyttämiseksi edes jotakin konkreettista. Sitä. mitä se voisi olla, ei tiedä varmuudella kuin presidentti itse. Pääministeri Michel Barnier vihjasi perjantaina, että jotain keskustelua eläkeuudistuksen sisällöstä voitaisiin jopa käydä.
Paineita tulevalle hallitukselle lisävät entisestään syyskuun ensimmäisellä lauantaille luvatut syvästi katkeroituneen vasemmiston masinoimat laajat mielenosoitukset. Tulevan historiallisen monipuoluehallituksen kansansuosio on siten jo lähtökohtaisesti heikko ja asema hyvin häilyvä. Edellisen kerran monipuoluehallituksia kokeiltiin tuhoisin seurauksin Ranskan neljännen tasavallan aikana. Lopputulos oli poliittinen kaaos ja sotilasvallankaappauksen uhka, joka ratkesi vasta Charles de Gaullen paluuseen valtaan ja nykyisen viidennen tasavallan perustamiseen.
Taloudessa on vahvuuksiakin
Julkisen talouden kuvatuista ongelmista huolimatta Ranskan taloudessa on myös paljon hyvää. Työllisyyskehitys on ollut ranskalaisittain katsottuna koko Macronin kauden ajan myönteinen. Ranska on myös imenyt jo viisi vuotta peräjälkeen eniten ulkomaisia investointeja Euroopassa.
Kaiken kaikkiaan Ranskan maakuva kansainvälisten sijoittajien silmissä muuttui kiinnostavaksi heti Emmanuel Macronin kauden käynnistyttyä. Päättyneet olympialaiset olivat niin ikään suurmenestys niin taloudellisesti, urheilullisesti kuin myös kulttuurellisesti. Ranska ja Pariisi kohottivat profiiliaan hienolla tavalla ja kisat muistetaan vielä pitkään.
Myös keväällä 2019 tulipalossa pahasti vaurioitunut Notre Damen katedraali avataan joulukuussa. Tällä on presidentille valtava symbolinen merkitys. Macronin hallintokaudella Ranskassa on panostettu myös satoja miljoonia euroja keinoälytutkimukseen. Se on ollut vuosien ajan Macronin politiikan lempilapsi, mutta myös suuri kansainvälispoliittinen huolenaihe. Macronin mielestä Eurooppa on alan tutkimuksesta jäljessä vaarallisella tavalla.
Ongelma on poliittinen viestintä
Laajemmassa viitekehyksessä presidentin ongelmaksi on muodostunut seitsemän vuoden aikana ongelmallinen poliittinen viestintä.
Emmanuel Macronilla on kiistattomia saavutuksia. Niiden avaaminen kansalaisille ei ole kuitenkaan läheskään aina onnistunut halutulla tavalla. Kansalaisten huomio on kiinnittynyt ymmärrettävästi inflaatioon ja useisiin muihin arkielämän ongelmiin, jotka vaivaavat erityisesti pienituloisia palkansaajia. Myös presidentin työtä, yrittämistä ja ihmisten vastuuta omasta elämästään korostava politiikka on ärsyttänyt erityisesti vasemmistolaisia äänestäjiä.
Hallitustunnustelujen aikana Macronin aikaisemmissa puheissa ja teoissa on ollut niin ikään ristiriitoja. Valtaan noustessaan Macron lupasi nostaa esiin uusia poliittisia kasvoja, mutta viimeistään nyt on käynyt toisin.
Entiset presidentit François Hollande ja Nicolas Sarkozy ovat kuuluneet henkilöihin, joita Macron on tavannut ja joita hän on kuunnellut hallitusratkaisujaan miettiessä. Kumpikaan entisistä huippupoliitikoista ei siten edusta kovinkaan tuoreita kasvoja, kuten ei myöskään uusi pääministeri.
Paluu lähtöruutuun
Keltaliivien vandalismin seurauksena ja erityisesti pandemian aikana presidentti Macron joutui luistamaan monella tapaa alkuperäisistä julkisen talouden tavoitteistaan.
Virkakautensa alussa Emmanuel Macronin päätavoitteet olivat talouden reformeissa ja työllisyyden kohentamisessa. Tarkemmin sanottuna Macronin tavoite oli taittaa Ranskan krooninen noin kymmenen prosentin työttömyys Saksan tasolle, joka oli noin puolet Ranskan vastaavasta.
Presidentti oli vakuuttunut, että tämän kehityksen myötä julkinen talous paranisi, sosiaaliset ongelmat helpottuisivat ja julkinen velka saataisiin hallintaan. Avain kaikkeen oli talouskasvussa ja ulkomaisissa investoinneissa. Nyt työllisyys on kohtuullisella tasolla, mutta julkinen velka on ylittänyt reilusti EU:n kasvu-ja vakaussopimuksen ehdot.
Valtion ohjaava käsi ja tukipolitiikka tulivat varmasti pandemian aikana tarpeeseen, mutta nyt on laskun maksun aika.
Michel Barnierin hallituksen on löydettävä tasapaino julkisen talouden leikkausten ja poliittisen konsensuksen välillä. Tärkeää on huomioida myös se, että Macronin toinen virkakausi on jo puolessavälissä ja presidentin poliittinen perintö sidoksissa tulevan syksyn ratkaiseviin päätöksiin.
