Sää muuttuu epävakaiseksi alkavalla viikolla, kertoo Foreca.
– Vaikka sademäärät jäävät vähäisiksi, luvassa on vaihtelevasti vesi- ja lumisateita eri puolilla maata, samalla kun aurinko näyttäytyy ajoittain – erityisesti pohjoisessa, Forecan meteorologi Kristian Roine kirjoittaa.
Päivälämpötilat säilyvät plussan puolella koko viikon.
Maanantai alkaa poutaisena, mutta päivän edetessä Kaakkois-Suomeen saapuu etelästä heikkoja vesisateita. Lännestä päin saapuva sadealue tuo lunta Pohjois-Pohjanmaalle ja Lappiin.
Tiistaina lumisadealue liikkuu maan yli itään.
– Samalla maan etelä- ja keskiosissa voi päivän aikana sadella paikoin vettä tai räntää, etenkin etelärannikolla. Sademäärät jäävät kuitenkin vähäisiksi.
Keskiviikkona Suomen sää jakautuu kahtia. Eteläosassa maata esiintyy paikoin vesisateita, mutta muualla maassa sää pysyy poutaisena. Aurinkoista säätä on luvassa pohjoisessa.
Torstain ja perjantain aikana Suomen yllä liikkuu sadealueita. Torstaina etelässä lämpötila voi nousta jopa kymmeneen asteeseen.