Entä ne maskit? ”Emme kiellä, emme suosita”

Ministeri vetoaa asiantuntijoiden erimielisyyteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan kyselytunnilla torstaina Ylen suoran lähetyksen jo päätyttyä kokoomuksen Jukka Kopra kysyi hallituksen linjaa kasvomaskien käyttöön julkisilla paikoilla liikuttaessa.

Kopra ihmetteli, että muut viranomaiset ovat koronakriisissä antaneet täysin päinvastaisia ohjeita maskeista kuin THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta.

– Olisiko aika nyt sille, että hallitus ottaisi tästä asiasta ja ongelmasta kopin ja selvittäisi, kuinka kansalaiset voivat nyt osallistua tämän taudin leviämisen estämiseen omalta osaltaan: käyttääkö maskeja kaduilla ja kaupoissa vai kulkeako ilman maskia? Kansalaiset varmasti mielellään osallistuvat näihin talkoisiin ja tekevät yhteistyötä, mutta tarvitaan selkeitä ohjeita, Jukka Kopra pyysi.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) sanoi, että asiantuntijoiden keskuudessa todella on erimielisyyttä siitä, tulisiko terveiden ihmisten käyttää suojamaskeja arjessaan.

– Tällä hetkellä THL, WHO ja Euroopan tautivirasto eivät ole kuitenkaan suosittaneet oireettomia henkilöitä käyttämään näitä suojamaskeja, eikä siksi myöskään hallitus tai sosiaali- ja terveysministeriö ole tällaista suositusta antanut, ministeri vastasi.

Hänen mukaansa tilannetta seurataan ja ”voimme luonnollisesti myöskin muuttaa meidän suosituksiamme”.

– Me perustamme kuitenkin meidän toimintamme näiden asiantuntijaorganisaatioiden virallisiin linjauksiin. Haluan kuitenkin huomauttaa, että me emme myöskään kiellä käyttämästä maskia, mutta virallista suositusta emme ole antaneet, Aino-Kaisa Pekonen sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)