Tammikuussa 2019 Jaana Laitinen-Pesola ilmoitti, ettei aio olla ehdolla enää missään vaaleissa. Neljä vuotta kansanedustajana oli tulossa täyteen. Kautta Porin kaupunginvaltuustossa oli jäljellä vielä pari vuotta. Myös vuodet Tehyn puheenjohtajana 1997–2013 olivat pitäneet hänet arkisin tiiviisti Helsingissä.
Laitinen-Pesola halusi viettää enemmän aikaa kotonaan Porissa. Keskittyä ihan tavallisiin asioihin, kuten lukemiseen ja ulkoiluun. Irtiotosta tuli kuitenkin ”totaalipysähdys”, kun samaan aikaan korona sulki Suomen.
– Mielessä kävi ensin, miten me miehen kanssa pärjäämme, kun olin ollut yli 20 vuotta poissa ja yhtäkkiä olinkin koko ajan kotona, Laitinen-Pesola muistelee ja nauraa.
Tammikuussa 2024 istumme keskustakirjasto Oodin kahvilassa Helsingissä. Nyt Laitinen-Pesolan elämää rytmittävät mieluiset harrastukset, kuten allasjumppa kolmesti viikossa. Jääkiekkojoukkue Ässien kotipelit hän käy katsomassa kaikki.
– Kausikortti on.
Ikkunan takana siintää Eduskuntatalo. Laitinen-Pesola tunnustaa havainneensa varsin pian, ettei kansanedustajan työ ole hänen juttunsa.
– Salikeskustelu oli jo silloin aika repivää. Sieluni ei kestänyt sitä, että ollaan niin ehdottomasti eri mieltä. Jos hallituspuoli esittää jotain, oppositio ei voi hyväksyä sitä sen takia, että ikään kuin väärät ihmiset esittävät sitä.
– Ja sitten tämä tahallisen väärinymmärtämisen kulttuuri – minua rassaa se ihan hirvittävästi, Laitinen-Pesola puuskahtaa.
Repivää jos mikä tuntuu olevan työmarkkinapolitiikkakin?
– Kieltämättä.
Hallituksen ja ay-liikkeen välit ovat haastatteluhetkellä kireällä. Laitinen-Pesola pitää tilannetta harmillisena, muttei halua lähteä ”näin ulkopuolelta seuranneena” nimeämään syyllisiä. Hallitusta hän sanoo ymmärtävänsä siinä, että keinot hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi on löydettävä. Ja että hallituksen mahdollisuudet vaikuttaa kohdistuvat paljolti julkiselle sektorille.
Terveydenhuoltoalan tuntien hän nostaa esiin kuitenkin ”kaksi harmituksen ja kiukun syytä”, jotka sanoo ymmärtävänsä. Toinen näistä on ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuus. Valtaosassa terveydenhuoltoalan sopimuksista tästä on sovittu toisin eli ainakaan välitöntä vaikutusta muutoksella ei olisi. Mielipaha ja kokemus saavutetun edun viemisestä – näin kentällä asia kuitenkin vahvasti koetaan.
– Kannattaisi miettiä, onko tämä sellaisen mittaluokan asia, että tästä kannattaa saada riita aikaiseksi, Laitinen-Pesola pohtii. Viesti menee hallituksen suuntaan.
Toiseksi Laitinen-Pesola nostaa esiin naisvaltaisten alojen huolen vientivetoisesta työmarkkinamallista.
– Ymmärrän heitä siinä, että täytyy olla tapa sopia niin, että tiettyjen alojen jälkeenjääneisyys palkkakehityksessä voidaan korjata.
Laitinen-Pesola varoo ottamasta kantaa kuitenkin yksityiskohtiin. Tai henkilöihin, kuten Tehyn nykyiseen puheenjohtajaan Millariikka Rytköseen.
– Jokainen tekee työtään omalla tavallaan. Siinä ajassa ja haasteissa, joita on.
Tehyn puheenjohtajana Laitinen-Pesola muistetaan vuoden 2007 työtaistelusta, jonka yhteydessä tuhannet hoitajat uhkasivat joukkoirtisanoutumisella. Tätä olivat edeltäneet eduskuntavaalit, Sari Sairaanhoitaja ja kokoomuksen lupaukset nostaa naisvaltaisten alojen palkkoja. Tämä johti ojasta allikkoon eli palkkakilpailuun.
Mentiinkö tuolloin liian kovilla panoksilla, mitä tulee potilasturvallisuuteen?
– Potilasturvallisuus ei ole yksittäisen hoitajan kontolla, vaan se on työnantajan vastuulla myös työtaistelun aikana. Hoitohenkilökunnan etiikka lähtee siitä, että potilasta ei jätetä. Yhteiskunnallinen tilanne voi johtaa siihen, ettei muita keinoja ole enää käytettävissä, Laitinen-Pesola vastaa.
Kokoomuslainen ajattelutapa on usein yrittäjyyteen kallellaan. Laitinen-Pesola on jo vuosikausia edustanut puolueen ”ay-siipeä”.
Onko missään vaiheessa tullut mieleen, että haluaisit erota kokoomuksesta?
Laitinen-Pesola myöntää, että hetkittäisiä ajatuksia on ollut, että ”nyt riitti”.
– No, ehkä silloin 2007, kun olin Tehyn puheenjohtajana ja meidän taistelumme olivat kuumimmillaan.
Vakavasti Jaana Laitinen-Pesola ei ole koskaan harkinnut kokoomuksen jättämistä. Ja syy on tässä:
– Sisältä on helpompi vaikuttaa asioihin kuin ulkopuolelta. Kun maksan kokoomuksen jäsenmaksun, saan kokoomuslaisena myös sanoa mielipiteeni. Kun kokoomus on nimensä mukaisesti puolue, jossa on seinät leveällä ja katto korkealla, minusta olisi kamalaa, jos puolueen ajatusmaailma alkaisi supistua, etten minä enää mahtuisi sinne ajatuksineni, Laitinen-Pesola toteaa naurahtaen.
Suomen ikääntyvää väestöä uhkaa hoitajapula. Viime aikoina on käytetty painavia puheenvuoroja siitä, että ongelma ei ratkea vain rahalla tai ulkomaisella työvoimalla, vaan asioita on uskallettava tehdä myös toisin.
Samoilla linjoilla on myös Laitinen-Pesola, joka aloitti vuonna 2020 osa-aikaisena hankejohtajana terveysteknologian tuottajien edunvalvonta- ja vaikuttajajärjestössä nimeltä Sailab.
– Me olemme sen edessä, että kaikkeen fyysinen hoitaja ei jatkossa riitä.
Laitinen-Pesola nostaa esiin vuonna 2016 julkaistun Evan raporttiin, jonka mukaan viidennes sairaanhoitajien ja lähihoitajien töistä olisi korvattavissa jo silloin olemassa olevalla teknologialla. Hänestä kyse on hoitotyön kannalta ”mahdollisuudesta, ei uhkasta”.
On kehitetty kävelyrobotteja, valvonta- ja seurantalaitteita, etävastaanottoja. Parhaimmillaan nämä voivat helpottaa myös hoitotyön kuormittavuutta.
– Keskeinen ongelma tänä päivänä on yhä se, ettei alueilla ole rohkeutta tehdä investointeja. Toiseksi henkilöstöä pitäisi perehdyttää nykyistä paremmin teknologian käyttöön. Kolmanneksi paljon on kiinni myös ihmisten asenteista, miten uusiin asioihin suhtaudutaan.
Jaana Laitinen-Pesolan haastattelu on tehty tammi-helmikuun vaihteessa ja julkaistu maaliskuussa 2024 ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä. Jutun kuvat: Johanna Erjonsalo
