Eduskunnan istuntotaukoa ei niin vain keskeytetä. Eduskunnan kirjasto on koonnut katsauksen tapauksista, jolloin näin on käynyt.
Katsauksen mukaan keskeytys on tehty kerran joulutauolla ja viidesti kesätauon aikana.
* Tämänpäiväistä edeltävä kerta oli 1. heinäkuuta 2016. Tuolloin eduskunta kutsuttiin koolle kesätauolta käsittelemään pääministeri Juha Sipilän ilmoitusta Britannian kansanäänestyksestä eli Brexitiä.
* 19.–20. heinäkuuta 2012 eduskunta kutsuttiin koolle käsittelemään valtioneuvoston tiedonantoa ”Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle myönnettävästä valtiontakauksesta Espanjan pankkisektorin vakauttamiseksi”, eli Espanjan tukipakettia.
* 9.–10. tammikuuta 2002 eduskunta kutsuttiin kokoon joulutauolla käsittelemään valtioneuvoston selontekoa Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon Afganistanissa.
* 6.–7.8.1962 ja 10.8.1962 pidettiin niin kutsutut Mätäkuun valtiopäivät. Tuolloin eduskunta kutsuttiin kokoon kesätauolta käsittelemään lakia maatalouden hintatasosta.
* 11.7. ja 13.7.1961 eduskunta kutsuttiin koolle kesätauolla hallituskriisin vuoksi. Hallitusneuvottelut käytiin enemmistöhallituksen aikaansaamiseksi.
Tämä on hyvä päätös. Samalla se kertoo sen valitettavan tosiasian, että ei ole mikään luonnonlaki taikka perusnormi, ettei lakeja voitaisi säätää heinä-syyskuussa. Jos vain olisi tahdottu, ja vaikka vain yleisvaarallisen pandemian vuosina. Mutta kun ei ole haluttu https://t.co/AQfQGrLmI4
— Martin Scheinin FIN (@MartinScheininF) August 19, 2021
Eduskunta käsittelee 20.8. valtioneuvoston selonteon koskien puolustusvoimien joukon lähettämistä Kabulin lentokentän alueelle kolmessa täysistunnossa.
Klo 12 käydään täysistunnossa selontekoa koskeva lähetekeskustelu, jonka jälkeen ulkoasiainvaliokunta käsittelee asian. (1/2)— SuomenEduskunta (@SuomenEduskunta) August 20, 2021