Etelä-Korean parlamentti on kumonnut presidentti Yoon Suk Yeolin julistaman hätätilan. Asiasta kertoo muun muassa BBC.
Kaikki paikalla olleet parlamentin jäsenet äänestivät hätätilan kumouksen puolesta.
Tiistaina pitämässään puheessa presidentti sanoi toimenpidettä välttämättömäksi maan suojelemiseksi ”Pohjois-Korean kommunistisilta voimilta ja valtionvastaisten elementtien poistamiseksi”. Presidentin mukaan päätös tehtiin siksi, että ”Pohjois-Koreaa tukevat joukot saadaan poistettua maasta” ja ”Etelä-Korean liberaali perustuslaillinen järjestys saadaan turvattua”.
Hätätilan julistuksen taustalla ovat puolueiden erimielisyydet budjettilaista.
Pian päätöksen julistuksen jälkeen Etelä-Korean parlamentin lähistölle ilmestyi suuri määrä poliisin ja armeijan yksiköitä, jotka rajoittivat poliitikkojen pääsyä rakennukseen. BBC:n mukaan oppositiopuolueen edustaja Lee Seong-yoon kertoi kiivenneensä aidan yli, sillä poliisit eivät suostuneet päästämään häntä läpi rakennuksen porteista.
Presidentin ilmoitus on saanut myös kansalaisia osoittamaan mieltä kaduille. Tilannetta parlamentin lähistöllä on kuvailtu kaoottisesti ja poliisin ja armeijan joukkojen kerrotaan ottaneen yhteen mielenosoittajien kanssa.
Pian hätätilan kumoamisen jälkeen parlamentin edustaja ilmoitti, että poliisin ja armeijan joukot poistuvat parlamenttitalolta. Toistaiseksi ei ole tiedossa, miten presidentti Yoon Suk Yeol suhtautuu parlamentin äänestyspäätökseen. Etelä-Korean armeija on ilmoittanut pitävänsä poikkeuslakeja voimassa niin kauan, kunnes presidentti on kumonnut ne.