Matkustajia Helsinki-Vantaan lentokentällä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

EU suunnittelee digitaalista passia

Matkustussovelluksen käyttö olisi vapaaehtoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan komissio ehdottaa uutta EU:n digitaalista matkustussovellusta, johon matkustajat voisivat luoda ja tallentaa muun muassa digitaalisen matkustusasiakirjansa. Hallitus informoi eduskuntaa kirjelmällä komission ehdotuksista tänään.

Pelkästään vuonna 2023 tehtiin lähes 600 miljoonaa ulkorajojen rajanylitystä. Rajatarkastusten nopeuttaminen ja matkustamisen sujuvoittaminen on siis tarpeen. Samalla on säilytettävä korkea turvallisuustaso ja varmistettava, että jokainen matkustaja tarkastetaan.

Digitaalinen matkustusasiakirja olisi digitaalinen versio passin tai henkilökortin tiedoista. Se sisältäisi samat tiedot kuin passin tai henkilökortin siru, myös haltijan kasvokuvan, mutta ei sormenjälkiä.

Digitaalisen matkustusasiakirjan voisi tallentaa omaan matkapuhelimeensa. Sen käyttöönotto olisi matkustajalle vapaaehtoista eikä se maksaisi mitään.

Sekä EU:n että EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset voisivat toimittaa digitaalisen passinsa tai henkilökorttinsa tarkastettavaksi jo ennen matkaa matkustaessaan EU:hun tai sieltä pois. Näin voitaisiin varmistaa matkustajille sujuvampi ja nopeampi rajanylitys.

Digitaalinen matkustusasiakirja tehostaisi rajatarkastuksia. Ennakkotarkastuksen ansiosta rajavalvontaviranomaiset voisivat keskittää aikansa ja resurssinsa rajat ylittävien rikollisten ja laittomien maahantulijoiden salakuljetuksen havaitsemiseen, sisäministeriö kertoo tiedotteessa.

Viranomaisten olisi helpompi todentaa matkustusasiakirjojen aitous, mikä heikentäisi mahdollisuuksia käyttää väärennettyjä asiakirjoja tai kulkea rajojen yli jäämättä kiinni. Näin digitaalinen matkustusasiakirja parantaisi myös Schengen-alueen turvallisuutta.

Tulevaisuudessa EU-kansalaisille digitaalinen lompakko

Ehdotukset liittyvät myös sellaisen eurooppalaisen digitaalisen identiteetin lompakon perustamiseen, johon digitaalinen passi ja henkilökortti voidaan tallentaa digitaalisen ajokortin, digitaalisten lääkemääräysten ja muiden digitaalisten asiakirjojen ohella.

Tavoitteena on digitalisoida julkisia palveluja ja tarjota kaikille unionin kansalaisille mahdollisuus digitaaliseen tunnistautumiseen vuoteen 2030 mennessä. Myös EU:n digitaalinen matkustussovellus on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2030.

Ehdotuksilla toteutetaan vuonna 2021 hyväksyttyä Schengen-strategiaa, jossa sitouduttiin jatkamaan menettelyjen digitalisointia ulkorajoilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)