Eurooppa on eksyksissä. EU on jäsenmaineen ratkaisevalla hetkellä juuri niin heikko kuin oletin. Olemme jäämässä suurvaltojen jalkoihin ja ajautumassa uuden maailmanjärjestyksen kuriositeetiksi. Yhdysvallat neuvottelee Ukrainan ja EU:n pään yli tulitauosta ja rauhasta Venäjän kanssa. Me seuraamme sivusta. Tässä ajassa julistukset ovat paperia. Siis jos ne on edes printattu. X:stä.
EU:sta on tulossa se, jolle muut naureskelevat hyvän- tai pahantahtoisesti riippuen siitä, kuka ilkkuja kulloinkin sattuu olemaan.
Arvostelin vuosi sitten (Verkkouutiset 24.2.2024) länsimaiden päämäärättömyyttä muun muassa näin: ”Puhuminen tuesta Ukrainan voittoon asti asettaisi länsimaille selvän tavoitteen ja olisi yksiselitteinen viesti myös Venäjälle, periksi ei anneta. Demokraattisissa maissa kaikille olisi selvää, että mitä nopeammin voitto saavutetaan sitä parempi. Se päättäisi epäröinnin ratkaisuvoiman tarjoavan sotilaallisen avun toimittamisessa. Toinen maailmansota ratkesi ennen kaikkea sotatalouteen, mutta myös siihen, että liittoutuneilla oli selkeä strategia. Akselivalloilla ei. Länsimaiden talous on murskaavan ylivoimainen Venäjän talouteen verrattuna, mutta länsimailta puuttuu visio ja voiton edellyttämä strategia Ukrainassa.”
Taloudellisesti ja sotilaallisesti täysin alivoimainen Venäjä on voittamassa sodan Euroopassa. Ei siksi, että Venäjällä olisi ollut voittava strategia, vaan siksi, että länsimailla ei ole ollut strategiaa ollenkaan. Eikä päämäärätietoisuutta. Tyydyttiin odottelemaan. Aika ajoi liberaalien demokratioiden ohi.
EU:n heikentymistä tulee kiihdyttämään se, että lyhyellä tähtäimellä on Suomen kaltaisten maiden edun mukaista vaalia kahdenvälisiä suhteita Yhdysvaltoihin EU:n yhteisrintamassa toimimisen sijaan. Siksi siirrymme avoimesti kaksien rattaiden politiikkaan USA-suhteissa. Niin tehnee moni muukin EU-maa.
Hyvällä tuurilla muutos Yhdysvalloissa jää vain neljän vuoden mittaiseksi, mutta ainoastaan hölmö rakentaa tulevaisuutensa onnen varaan. Trump on onnistumassa siinä, missä Putin melkein epäonnistui: sopimuspohjaisen, monenkeskisen maailmanjärjestyksen murskaamisessa, moninapaisen suurvaltapolitiikan palauttamisessa maailmannäyttämölle diileineen ja EU:n syrjäyttämisessä globaalina toimijana.
EU:lla ja Naton eurooppalaisilla jäsenmailla on ollut vähintään kolme vuotta aikaa ajaa oma puolustusteollisuutensa ylös ja antaa Ukrainalle ajoissa riittävästi tukea. Sen sijaan eskalaation pelossa apua on annettu liian vähän ja aina liian myöhään. Pelkuruudesta seuraava arvovaltatappio ei kuitenkaan ole Euroopan suurin ongelma. Paljon vakavampi ongelma on Venäjän voitto.
Ellei Venäjä jatka hyökkäystä Ukrainaan tai aloita hyökkäystä johonkin muuhun Euroopan maahan lyhyen ajan sisällä tulitauon sopimisesta, se tekee sen keskipitkällä aikajänteellä. Ilman selvää strategiaakin pieni Venäjä onnistui saamaan niskalenkin EU-goljatista ja nousemaan olemattomin resurssein suurvallaksi USA:n ja Kiinan rinnalle. Ja samalla pudottamaan sieltä EU:n.
Vaikka lahjoitamme voiton Venäjälle, emme saa unohtaa Ukrainaa. Kaikki se, mitä on pelastettavissa, on pelastettava. Eurooppalaisten joukkojen sijoittaminen Ukrainaan ei takaa rauhaa meidän ajaksemme, mutta se on tehokkain keino viivyttää sodan jatkumista ja uuden alkamista. Vain Ukrainaan sijoitetuilla länsisotilailla voidaan pelata aikaa, jonka turvin Eurooppa ehtii varustautua Venäjän seuraavaan hyökkäykseen. Tuo aika on viimein kyettävä käyttämään tehokkaasti.
Venäjä on voinut vetää muun muassa Suomen rajoilta lähes kaikki joukkonsa Ukrainaan, koska Vladimir Kalsarimyrkyttäjän retoriikasta poiketen länsimaat ja Nato eivät ole muodostaneet sille minkäänlaista sotilaallista uhkaa. Ukrainaan sijoitettavien eurooppalaisten joukkojen on kuitenkin lähitulevaisuudessa kyettävä muodostamaan sellainen uhka, ettei Venäjän kannatta ottaa riskiä aloittamalla hyökkäystä mihinkään muualle Eurooppaan.
Olemme palanneet tilanteeseen, jossa ainoa mahdollisuus saavuttaa tasapaino on kauhun tasapaino.
