Eversti evp Antti Koskela ottaa viestipalvelu X:ssä kantaa viime aikoina käytyyn keskusteluun jalkaväkimiinoista. Viime aikoina on ollut esillä esimerkiksi Suomen irtautuminen jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.
Hänen mukaansa jalkaväkimiinalle on paikkansa ja tarve Suomen puolustuksessa.
– Mutta ei miinoista kannata viritellä puolustusratkaisun tai kansakunnan kohtalon kysymystä, kuten nyt halutaan osin poliittisten irtopisteiden kilpakeräilyssä tehdä, Koskela huomauttaa.
Miinakeskusteluissa on tuotu esiin myös Venäjän runsas jalkaväen käyttö ja jalkaväkimiinojen pelotevaikutus eli miinakauhu. Hänen mukaansa miinakauhu on psykologinen tosiseikka, ja muita vastaavia ovat kranaattipelko tai droonikammo.
Pelotevaikutukseen ei kannata kuitenkaan liikaa luottaa.
– Kun Venäjä haalii ”vapaaehtoisia” kaduilta ja vankiloista sekä oletettavasti motivoi hyökkäyskäskystä kieltäytyvää aseella uhaten sekä kannustaa ”sankaritekoihin” alkoholia vahvemmilla piristeillä, voiko miinakauhu olla merkittävä saati ratkaiseva tekijä 2030-luvun taistelukentällä?, Koskela kysyy.
Koskela huomauttaa, että psykologiset tekijät ovat entistä merkittävämpiä myös tulevassa sodankäynnissä laajasti: kotirintaman jaksamisessa, liittouman koheesiossa ja joukkojen toimintakyvyn säilyttämisessä.
– Onko jalkaväkimiinojen aikaansaama miinakauhu 2030-luvun taistelukentällä merkittävä tai vaikuttava? Täysin merkityksetön se ei ole Suomen toimintaympäristössä, mutta teknologia, kansainvälinen yhteistyö, Nato-jäsenyys ja niin osaava kotimainen kuin hiljalleen viriävä EU:n puolustusteollisuus pystyvät tuottamaan myös muita ratkaisuja.
Mikäli Suomeen hankitaan miinoja, Koskela toivoo niiden hankinnan taustalla olevan muitakin syitä kuin miinakauhun kylväminen.
– Suomalaisen tuotannon kasvua ja työpaikkojen lisäystä ja huoltovarmuutta on nostettu monesti esille, ja osin syystäkin, päätettäessä investoinneista puolustukseen. Monesti työpaikoista kerrottaessa on käytetty koko materiaalin elinkaaren, 20 – 40 vuotta, henkilötyövuosia ja kaikkia kuluja alkaen infrarakentamisesta ja päätyen rakennusten ylläpitosopimuksiin. Vielä miinakeskustelussa ei ole alkanut edes, hän toteaa.
Koskela pohtii myös sitä, saadaanko miinojen valmistamisesta pelimerkkejä aluepolitiikan, valtion tukien ja EU-rahoituksen jakamiseen.
– Olisiko rahoituksella kuitenkin merkityksellisempiä kohteita, niin TK&I kuin tuotteistus, markkinointi ja lopulta valtion velkarahalla tai EU-yhteisvelalla rahoitettavien puolustusmateriaalihankintojen joukossa? Toivottavasti.
Maanpuolustuksesta puhuttaessa Koskela huomauttaa myös, että Natoon liittyminen ei ollut kaiken kattava ratkaisu, jonka vuoksi Suomi voisi ottaa omalta puolustukseltaan ”töpselin seinästä”.
– Tarvitsemme edelleen monikerroksellista kansallista puolustusta ja laajaa kansainvälistä yhteistyötä liittoutumisen rinnalla. Jalkaväkimiinoissa taitaa olla paljon samaa? Yksin niistä ei ole ratkaisuksi, mutta käyttö osana laajaa keinovalikoimaa on perusteltavissa. Kunhan ei unohdeta, että uusia mahdollisuuksia miinakauhun rinnalle ja korvaajaksi on tarjolla, niin nyt kuin 2030-luvulla, Koskela päättää.
🇫🇮:n kiivaassa miina-keskustelussa on ollut usein esillä kaksi lausetta: 1) 🇷🇺:n massamainen jalkaväen käyttö 2) Jalkaväkimiinojen aiheuttama psykologinen pelotevaikutus eli miinakauhu. 🇷🇺 ryhmitti joukkoja keväällä 2021 harjoitukseen 🇺🇦:n rajoille… 🧵 https://t.co/2GPn0qB09y
— Antti Koskela (@koskela_antti) December 3, 2024
