Euroopassa ollaan huolissaan Venäjän aggressiosta ja hyökkäyssodasta Ukrainassa. Euroopan Nato-maat ovat rakentaneet operatiiviset suunnitelmansa sen varaan, että amerikkalaiset vahvistukset saapuvat nopeasti etulinjoille.
USA:n presidentti Donald Trump on toisella presidenttikaudellaan kyseenalaistanut Yhdysvaltain sitoutumisen Euroopan puolustukseen. Tämän seurauksena Euroopan sotilaallisen liikkuvuuden suunnitelmat ovat sekaannuksen tilassa, koska amerikkalaisvahvistuksia ei välttämättä ole saatavilla tosipaikan tullen.
Aiemmin ei kuviteltu Natoa ilman USA:ta, minkä vuoksi Euroopan puolustuslogistiikkaa rakennettiin vuosikymmenien ajan oletukselle amerikkalaisesta tuesta – Atlantin toiselta puolelta saapuvia joukkoja, kalustoa ja tarvikkeita pidettiin itsestään selvyytenä. Suuri osa mantereen liikenneinfrastruktuurista – joka rakennettiin tai kunnostettiin kylmän sodan aikana – kulkee edelleen lännestä itään.
Sekä vanhat että uudet sotilaallisen liikkuvuuden projektit perustuvat siihen olettamukseen, että amerikkalaiset tulevat apuun. Tämä olettamus ei ole pahemmin heikentynyt, vaikka USA:n poliittisessa sitoutumisessa Eurooppaan on nähtävissä yhä enemmän jännitteisiä merkkejä.
– Se, pysyykö USA mukana Natossa tai Euroopassa, on oikeutettu kysymys, sanoo Yhdysvaltain armeijan Euroopan joukkojen entinen komentaja, kenraali evp. Ben Hodges Politicolle.
– Olen huolissani siitä. Toivon aivan h……..i, että emme merkittävästi muuta sitoutumistamme Eurooppaan. Se olisi kauhea virhe USA:lta.
Ilman USA:n tukea joukkojen siirtäminen Euroopan halki olisi hitaampaa ja kalliimpaa. Lisäksi logististen pullonkaulojen tilkkutäkki vaikeuttaisi sitä.
Riippuvuus USA:sta
Euroopan johtajat ovat keskustelleet pitkään strategisesta autonomiasta, mutta keskustelu on käyty järjestelmässä, jossa Washington edelleen hallitsee sotilaallisen liikkuvuuden ydintyökaluja – lentokoneita, laivoja, polttoainelinjoja, satelliitteja, kyberpuolustusta ja yhteistoimintakyvyn standardeja, jotka pitävät kaiken koossa.
– On tärkeitä kyvykkyyksiä, joiden suhteen olemme riippuvaisia USA:sta, sanoo hollantilaisen konsulttiyhtiö TNO:n tutkija Kimberley Kruijver.
Euroopalta puuttuvat raskaat kuljetuslentokoneet, sotilasrahtialukset ja erikoisajoneuvot, joita tarvitaan panssarivaunujen ja panssaroitujen yksiköiden siirtämiseen.
– Voimme siirtää kevyempiä ajoneuvoja, mutta emme raskaampaa kalustoa, Kruijver toteaa.
German Council on Foreign Relations -tutkimuslaitoksen tutkija Jannik Hartmann korostaa, että USA:n vetäytyminen jättäisi Euroopan ilman peruslastauskalustoa, kuten ramppeja ja junavaunuja.
Kruijver muistuttaa, että Euroopalla on myös vain vähän kalustovarastoja, kun taas USA:lla on ennalta sijoitettuja varastoja muun muassa Saksassa, Puolassa ja Alankomaissa.
Hartmannin mukaan ilmatankkaus on edelleen suurelta osin Yhdysvaltojen toimialaa. Euroopan itäisen sivustan puolustus perustuu USA:n rahoittamiin Naton polttoaineverkostoihin, jotka ulottuvat mantereen halki. Jos Washington vetäytyy, Ranskan ja Saksan kaltaisille maille tulisi kiire täyttää aukot.
Riippuvuus ulottuu logistiikan ulkopuolelle. Eurooppa luottaa myös USA:n tiedustelutietoihin, kyberpuolustukseen ja hybridiuhkien havaitsemiseen.
Heikko infrastruktuuri
Vaikka Eurooppa pystyisi hankkimaan omat kyvykkyytensä, joukkojen, panssarivaunujen ja polttoaineen siirtäminen mantereen poikki olisi haaste.
Ben Hodges pitää eurooppalaista infrastruktuuria ”yhtenä suurimmista haasteista” sotilaallisen liikkuvuuden kannalta.
– Jos laitat Patriot-ilmatorjuntajärjestelmän junavaunuun, mahtuuko se jokaisen tunnelin läpi? Jos ne ovat saattueessa, pääsevätkö ne jokaisen sillan ali turvallisesti? Kestävätkö Itä- ja Etelä-Euroopan sillat 70–75-tonnisten panssarivaunujen painon?”
Vastaus on yleensä ei.
Naton logistiikkaan keskittyvässä johtoportaassa (Joint Support and Enabling Command Ulm, JSEC) työskentelevä Sergei Boeke tähdentää artikkelissaan, että Euroopan rautatieverkkoa ei ole suunniteltu suurta ja nopealiikkeistä sotilasliikennettä varten.
Heikot sillat, jyrkät kaarteet, kapeat tunnelit ja huonosti sijoitetut kyltit vaikeuttavat raskaan panssaroidun kaluston nopeaa siirtämistä rautateitse – eivätkä tiet ole paljon paremmassa kunnossa.
Koordinaation puute
Vaikka kalusto on ilmeinen ongelma, toinen vähemmän näkyvä – mutta todennäköisesti vaarallisempi – heikkous piilee koordinaatiossa.
JSEC kartoittaa kriittisiä solmukohtia, tekee suunnitelmia hätätilanteiden varalle ja valvoo liittolaiset toisiinsa yhdistäviä strategisia käytäviä.
JSEC kuuluu Naton Euroopan joukkojen komentajan (Supreme Allied Commander Europe, SACEUR) alaisuuteen. Kyseessä on aina amerikkalainen kenraali. Siten Euroopan mantereen laajuisen sotilaallisen liikkuvuuden johtaminen kulkee edelleen Washingtonin kautta.
Donald Trumpin hallinnon kerrotaan harkitsevan roolin luovuttamista eurooppalaiselle ensimmäistä kertaa liittokunnan perustamisen jälkeen, mikä korostaa USA:n hiipuvaa kiinnostusta Euroopan puolustusta kohtaan.
Koordinointi ja tiedonvaihto JSEC:n ja Euroopan unionin välillä on edelleen hajanaista, mikä johtuu suurelta osin jäsenmaiden välisistä eroista ja poliittisista jännitteistä, sanoo Royal Higher Institute for Defense -ajatushautomon tutkija Simon Van Hoeymissen.
Tilannetta pyritään kuitenkin parantamaan. JSEC tekee yhteistyötä eri maiden kanssa arvioidakseen ja parantaakseen liikenneverkoston ”operatiivisia vähimmäisvaatimuksia”.
– Jos amerikkalaiset vetäytyvät, (Venäjän) uhka vain pahenee, Hodges sanoo.
– Jos venäläiset ajattelevat, että USA ei pysy sitoutuneena, niin riski siitä, että he tekevät kauhean päätöksen, kasvaa. (Sotilaallisen liikkuvuuden) ongelma on ratkaistava – riippumatta siitä, onko USA mukana vai ei.