Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) Valtiosalissa eduskunnassa Helsingissä 10. syyskuuta 2024. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

F-35 -hävittäjät ”kuin lentäviä tietokoneita” – ulkoministerin päätös avaa uusia yhteistyökuvioita

Elina Valtonen kertoi Suomen avaavan uuden pääkonsulaatin Teksasiin Yhdysvalloissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) päätös avata uusi pääkonsulaatti Houstoniin Teksasissa tiivistää Suomen ja Yhdysvaltojen välistä puolustusteollista yhteistyötä osaltaan entisestään. Osavaltio on Valtosen mukaan kasvamassa merkittäväksi korkean teknologian keskittymäksi Piilaakson rinnalle. Suomalaisten yritysten näkökulmasta potentiaalista yhteistyötä löytyy murrosteknologioiden, ilmailu- ja avaruusteknologian, energiateollisuuden, logistiikan sekä puolustusteollisuuden saroilla.

– Yhtenä nostona mainittakoon, että myös meidän uudet F-35 -hävittäjät valmistetaan juuri Teksasissa, Valtonen huomautti toimittajille keskiviikkona järjestetyssä tilaisuudessa Helsingissä.

Verkkouutiset pyysi ulkoministeriä avaamaan tarkemmin yhteistyön merkitystä F-35 -hävittäjiin liittyen, mihin hän totesi näin:

– F-35 -hävittäjäthän ovat kuin lentäviä tietokoneita. Kaikki suorituskyvyt, saati mitä tarvitaan aseistuksen puolella, mutta myös laajemmin kuten tekoäly ja kaikki palvelut mitä toimintoihin integroidaan, vaatii taakseen hyvin merkittävän osaamis- ja yritysklusterin.

Ulkoministeri kiteytti Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyön kannalta F-35 -hankinnan ”aivan keskeiseksi pelinavaajaksi”, koska kyseessä on vuosikymmenten investointi, mikä mahdollistaa puolustusteollisen yhteistyön jatkuvan kehittämisen eri sektoreilla.

Valtonen huomautti, että yhä useammin kyse on myös kaksikäyttötuotteista eli sellaisista teknologioista, joita voidaan hyödyntää niin siviili- kuin sotilaskäytössäkin.

Ulkoministeri korosti ylipäänsä taloussuhteiden sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvoja kytköksiä.

– Olkoon Houstonin uuden pääkonsulaatin avaaminen konkreettinen osoitus siitä, mihin suuntaan myös ulkoministeriötä nyt johdollani kehitetään. Taloussuhteita ei voi erottaa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, ja jotta Suomi voi jatkossakin huolehtia turvallisuudestaan ja hyvinvoinnistaan, tarvitsee Suomi kipeästi kasvua, hän painotti.

Yhdysvaltojen tammikuun lopulla virkaan astuvan presidentin Donald Trumpin puheet tuontitullien asettamisesta ovat herättäneet huolta. Valtonen totesi, että tulevan hallinnon linjauksia kauppapolitiikan saralla seurataan tarkasti ja pyritään vaikuttamaan niihin.

– Erilaisia keskusteluja on tietysti käynnissä ja spekulaatioita voi esittää, mutta kaikista tärkeintä olisi se, että edelleen, molemmin puolin Atlanttia, ymmärretään, että ystävä- ja liittolaismaita kohtaan ei asetettaisi tariffeja. Se ei auta lopulta edes sitä tariffin asettajamaata lainkaan.

Kokonaisuudessaan Valtonen peräänkuulutti malttia, mitä tulee uhkakuviin ja spekulaatioihin:

– Minun täytyy sanoa, että näiden viimeisen parin kuukauden aikana, viimeisten viikkojen aikana kun ollaan oltu eri tasoilla yhteydessä Trumpiin ja hänen tulevaan hallintoonsa, niin ei se niin katastrofaaliselta kuulosta kuin ehkä alun perin ollaan ajateltu. Katsotaan nyt, mitä sieltä tulee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)