Suomen ja Frontexin rajavartijat katselemassa Venäjlle päin Vaalimaan raja-asemalla Virolahdella. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Frontexin tuki itärajalla jatkuu

Tukihenkilöstö kohdennetaan ainakin alkuvaiheessa Kaakkois-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajavartiostoihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rajavartiolaitos on sopinut Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin kanssa itärajallemme kohdennetun henkilöstö- ja kalustotuen jatkamisesta tänään päättymässä olevan kahden kuukauden mittaisen tukijakson jälkeenkin.

Rajavartiolaitoksen Frontexiin lähettämän pyynnön mukaisesti nykyisestä, noin 50 pysyvän joukon virkamiehen vahvuisesta henkilöstötuesta, säilytetään noin kolmanneksen vahvuinen henkilöstömäärä vähintään kesään saakka.

Jatkotuen mukainen henkilöstö kohdennetaan ainakin alkuvaiheessa Kaakkois-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajavartiostoihin.

Henkilöstön lisäksi jatkotuki pitää sisällään teknistä kalustoa partioajoneuvojen ja maastorajojen valvonnassa käytettävän teknisen välineistön muodossa.

Näiden itärajalle erikseen sovittujen ja kohdennettujen Frontexin pysyvän joukon virkamiesten lisäksi Rajavartiolaitosta tuetaan lähikuukausina myös Frontexin henkilöstöllä jo aiemmin sovitun vuosisuunnitelman mukaisesti tästä päivästä alkaen muutamilla rajatarkastus- tai asiakirjatutkinta-asiantuntijoilla itärajalla sekä neljällä rajatarkastus- tai asiakirjatutkinta-asiantuntijalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Rajavartiolaitos on varautunut tarvittaessa nopeastikin kasvattamaan yhteistyössä Frontexin kanssa henkilöstö- ja kalustotuen määrää, mikäli luvattomien rajanylitysten tilanne itärajallemme lähiviikkoina ja -kuukausina merkittävästi muuttuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)