Viihde-elektroniikan myynnin lasku hidastui vuoden toisella kvartaalilla. Alalla odotetaan, että varsinkin tv-myynti muuttuu positiiviseksi vielä loppuvuoden aikana. Puhelimien myynnissä näkyi koulunsa aloittavien ensipuhelimien ostot ja kiinnostus edullisemman hintapisteen älypuhelimiin.
Televisiot olivat toisella vuosineljänneksellä viihde-elektroniikan suurin sektori. Erityisesti suurien televisioiden myynti kasvoi sekä euroissa että kappaleissa. Myös ruutukooltaan pienemmät televisiot ylsivät kasvuun.
– Q2-ajanjakso on ollut hyvä tv-kaupassa. Suurimmat valmistajat toivat markkinaan vuoden 2024 tv-mallistot toisen kvartaalin aikana, ja se kiihdytti televisiokauppaa. Myös kesän mahtavat urheilutapahtumat ovat lisänneet erityisesti isojen ruutukokojen myyntiä, kertoo puheenjohtaja Markus Nummisalo Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKOsta tiedotteessa.
Älypuhelimien kappalemääräinen myynti säilyi vuoden toisella neljänneksellä, mutta euromääräinen myynti laski muutaman prosentin. Lasku johtuu kaikista edullisimpien älypuhelimien myynnin kasvusta.
– Alle 150 euron puhelinten myynti on noussut, kun esimerkiksi hajonneen laitteen tilalle ostetaan mahdollisimman edullinen vaihtoehto. Tämä on eduksi erityisesti pienemmille valmistajille, koska alan suurimmilla valmistajilla ei ole tarjolla laajaa valikoimaa edullisemman hintapisteen älypuhelimia, kertoo DNA:n Head of Devices Jesse Kieksi.
Sesonkiin tyypillisesti ajanjaksolla ostetaan myös ensimmäisiä puhelimia koulunsa aloittaville, ja myös se kasvattaa edullisempien laitteiden myyntiä. Puhelimien rinnalla koulunsa aloittaville hankitaan kellopuhelimia, joiden käyttömahdollisuudet ovat rajatumpia.
– Käytännössä jokaisella koulunsa aloittavalla on oma puhelin tai kellopuhelin. Huoltajien valveutuneisuus älypuhelimien eduista ja toisaalta haitoista näkyy siinä, että vaihtoehtona älypuhelimelle valitaan kellopuhelin tai älylaitteen sovelluksia sekä ruutuaikaa rajoitetaan, Kieksi jatkaa.
Älykellojen myynnin kehitys osoittaa, että urheilurannekkeista on siirrytty älykelloihin, joissa on laajemmin ominaisuuksia. Yleinen talouden tilanne on kuitenkin saanut aikaan sen, että kalliimpien, mobiiliyhteydellä varustettujen älykellojen kysyntä on hiipunut.
Tiedot käyvät ilmi NielsenIQ GfK:n ja ETKO ry:n tilastoista.