Se kuvaa kuuden sukupolven mittaista taistelua hyisessä suolavedessä Suomea ympäröivillä vesillä. Merihaaverit takasivat suvulle työtä ja riskejä: sankaritekoja sekä epäonnistumisia.
1890-luvulla Pohjanmaan rannikolla Petsmossa Abraham ja parikymppinen poikansa Johannes Håkans aloittivat höyrysahayrittäjänä. Saha paloi. Johannes kävi vaimonsa kanssa tekemässä töitä ja rahaa Amerikassa. Nuori perhe palasi takaisin, löi taalat tiskiin ja osti sahan takaisin itselleen.
Saha menestyi, se työllisti liki 30 henkeä, sirkkeli soi ympäri vuorokauden ja pihassa odotti kymmenentuhatta tukkia sahausta. Kyse oli monen kertaisesta sijoituksesta sahaan nähden, kun Håkansit ostivat ensimmäiset hinaajat. Taas saha paloi, mutta oli toiminnassa taas parin kuukauden kuluttua. Tuli vapaussota ja Håkanseista yksiä valkoisten rahoittajia.
Alkoholin salakuljetuksesta muodostui 1920-luvulla rannikon väen yksi toimeentulon lähde. Moni pirtulaiva ajoi karille. Osingoille pääsivät ne, joilla oli kyky saalistaa hylkyjä. Matalaan juuttuneiden laivojen ja niiden kuorman mantereelle kiskomisesta tuli elinkeino. Yrittäjinä pian jo kolmannessa polvessa touhunneet Håkansit keskittyivät merenkulkuun, hinaukseen ja pelastustoimeen.
Rempseätä kerrontaa
Tarina Håkansien värikkäistä seikkailuista kivikkojen, tyrskyjen ja jäiden seassa on erilaista historiankirjoitusta. Siitä suodattuu samalla suolainen sekä makea ihmishistoria. Rumat sanotaan niin kuin ne ovat. Äänikirjana siitä saisi melkein kuunnelman. Kirjoittajat noudattavat professori Markku Kuismaa, joka varoitteli väärästä filtteristä:
”Älä ryyditä lukijaa tilintarkastajan tutkimusotteella! Punnitse voitot ja tappiot, mutta pidä numerot poissa leipätekstistä. Mikäli historioitsija tarkastelee afääriä pelkästään raha-asiana, kirja ei kelpaa edes divarin ota tästä ilmaiseksi -laariin. Taustakohina kuuluu politiikasta, sodasta, yhteiskunnassa, kulttuurista taikka urheilusta”.
Kirjoittajapari täydentää toisiaan: toteavaa, sarkasmia sisältävää ja lyhyttä lauserakennetta. Tyyli on dosentti Teemu Keskisarjaa, jonka aiemmat kirjat kertovat kuolleista ihmisistä. Aiheita ovat olleet eläimeen sekaantuminen (josta väitöskirja), fennomania, suomalaiset sarjamurhaajat, Mannerheim, metsäteollisuus, vuosi 1918, talvisota, Ruotsin ajan sodat ja Aleksis Kivi.
Filosofian tohtori Sakari Siltala on tutkinut yrityksiä, taloutta ja valtasuhteita muun muassa metsäteollisuudessa ja osuustoiminnassa. Hänen varsin tuore teoksensa on Korkea peli – teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä.
Kuuden miessukupolven kamppailu
Siltala ja Keskisarja ovat läpikäyneet apujoukkoineen valtaisan määrän kirja- ja lehtimateriaalia aina 1800-luvun lopulta saakka. Håkansien onnistuu kasvattaa yrityksensä pieneksi laivastoksi. Sahasta luovutaan 1930-luvulla. Terveyttä haastava meripelastus antaa töitä rohkeille. Kivikkoinen länsirannikko on vaarallista, eikä onnistumisesta ole aina takeita.
Yksi monista afääreistä oli kreikkalaisen Diamantiksen jämähtäminen Valinin matalaan, se tarttui pohjastaan kiinni. Jättiaallot löivät laivan yli. Kreikkalaismiehistö häipyi laivalta, ja vakuutusyhtiö pisti paatin vasaran alle. Johannes Häkans yllytti poikansa 19-vuotiaan Alfonsin ostamaan sen kumppaneiden kanssa. Mikä irtosi, kiskottiin seuraavana keväänä maihin ja huutokaupattiin.
Alfons hankki sukelluspuvun. Alkoi vuotokohtien sementointi niin, että veri valui nenästä ja korvista. Alfons saattoi raataa veden alla 16 tuntia vuorokaudessa. Ei taitaisi tänään onnistua. Syksyllä neljä hinaajaa kiskoi hylyn Vaasaan. Sankarisuorituksesta kirjoitettiin jopa kirja, ja lehdistö hehkutti suuresti tapahtumasta. Innostuipa Alfons samalla nostamaan kaksi Vaasan saaristoon uponnutta skuuttia (ei sähköpotkulautaa).
Kun Diamantista oltiin marraskuussa korjattuna hinaamassa kohti Vaskiluotoa, paikkauksiin käytetty betoni murtui, ja laiva upposi kahdensadan metrin matkan jälkeen. Taas. Siihen se jäi talvehtimaan, vain piippu sojotti jään läpi. Keväällä se oli telakalla: peräsin ja potkuri uusiksi.
Epäonni jatkui. Laituriin kiinnitetty alus riistäytyi myrskyssä irti, hajotti täydessä lastissa olleen proomun ja kulkeutui Palosaaren salmeen sen tukkien. Lopulta, sitkeiden yritysten jälkeen se myytiin. Fiskars teki sen romuraudasta tuotteittensa tarveaineita.
Håkansit eivät vain luovuta
Diamantisin aiheuttamat tappiot olivat valtavat niin rahassa kuin turhissa töissäkin. Kaikki meni, ja Alfons siirtyi muiden palvelukseen. Sotarupeaman jälkeen hän osti ensimmäisen hinaajansa Fakir, seuraavaksi Vilhon, johon meni 300 tonnin lasti. Alkoi kuljetus- ja hinaustoiminta.
Mutta lisää Håkanseja syntyi, ja suvun nuoriso kiinnostui muustakin. Merenkäynti liiketoimissa rauhoittui, yritys levittäytyi Suomenlahden eteläpuolelle, lisää aluksia hankittiin, mutta kuudennen polven kasvatit innostuivat jalkapallosta. Turun Interiin alettiin pumpata rahaa, menot ylös, tulot alas. Valmentajien ja pelaajien kanssa syntyi hässäkkää, minkä jalkapallo-omistajat tietävät.
Ukrainan sota sotki mahdollisuuksia laivakauppoihin. Poliisitutkintoja suoritetaan, ja niin kirjan kerronta siirtyy mereltä paljolti maihin. Palloilu merellä ponnisteluun tuntuu kuitenkin leikinteolta, mutta rahaa sekin syö. Molemmissa nautitaan alkoholia. Vanha merenkävijän neuvo on: jos haluat peitellä juomisiasi, nauti etikkaa.
Sakari Siltala & Teemu Keskisarja: Merenperintö. Håkansin varustamosuvun historia. Siltala 2024.