Hallitus on haudannut terapiatakuun, sanoo MIELI Suomen Mielenterveys ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi Twitterissä.
– Terapiatakuu-kansalaisaloite sai laajaa poliittistakin kannatusta, kun se 2019 luovutettiin eduskunnalle. Sitten se kaikessa hiljaisuudessa haudattiin. Tämä on käsittämätöntä niin mielenterveyspoliittisesti kuin suhtautumisena kansalaisaloitteisiin, hän sanoo tviitissään.
Hän viittaa Helsingin Sanomien uutiseen, jonka mukaan hallitus jätti kaikessa hiljaisuudessa terapiatakuun pois hoitotakuuesityksestä. Hallituksen esitys ei aiemmista lupauksista huolimatta sisällä terapiaan pääsemiselle mitään aikarajaa. Tätä esitettiin kansalaisaloitteessa.
Uutinen on otettu tyrmistyneenä vastaan.
– Niin hallitus sitten hautasi terapiatakuun, vaikka lupasivat sen hoituvan hoitotakuulainsäädännön yhteydessä. Oletteko muuten huomanneet etteivät hallituspuolueiden edustajat enää salissakaan puhu asiasta? Näyttää sanojen syöminen nolottavan, tviittaa kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho.
Kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ihmettelee hallituksen päätöstä.
– Mahdoton ymmärtää tällaista arvovalintaa. Terapiatakuulla piti nopeuttaa ja helpottaa pääsyä mielenterveysavun piiriin. Avun tarve on kasvanut entisestään koronan myötä, hän tviittaa.
Hallituksen linjaukseen pettyneet muistuttavat, että terapiatakuulle olisi ollut huutava tarve. Esimerkiksi Akavan opiskelijat muistuttaa, että joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla on ahdistus- tai masennusoireita.
– Käynnissä on mielenterveyskriisi, jota ei ratkaista vain palaamalla takaisin lähiopintojen pariin. Hoitotakuu ei yksinkertaisesti riitä, tviitissä sanotaan.
#Terapiatakuu–#kansalaisaloite sai laajaa poliittistakin kannatusta kun se 2019 luovutettiin eduskunnalle. Sitten se kaikessa hiljaisuudessa haudattiin. Tämä on käsittämätöntä niin mielenterveyspoliittisesti kuin suhtautumisena kansalaisaloitteisiin. https://t.co/tEXC0rF4I0
— Sari Aalto-Matturi (@SAaltoMatturi) May 27, 2022
Niin #hallitus sitten hautasi #terapiatakuu:n, vaikka lupasivat sen hoituvan #hoitotakuu lainsäädännön yhteydessä. Oletteko muuten huomanneet etteivät hallituspuolueiden edustajat enää salissakaan puhu asiasta? Näyttää sanojen syöminen nolottavan. #sote https://t.co/KUi9SV0H0P
— Mia Laiho (@MiaLaiho) May 27, 2022
Hallitus jätti kaikessa hiljaisuudessa terapiatakuun pois hoitotakuuesityksestä. Mahdoton ymmärtää tällaista arvovalintaa.
Terapiatakuulla piti nopeuttaa ja helpottaa pääsyä mielenterveysavun piiriin. Avun tarve on kasvanut entisestään koronan myötä. 😢 https://t.co/GlDdtuQjI4
— Sanni Grahn-Laasonen 🇺🇦 (@sannigrahn) May 27, 2022
Joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla on ahdistus- tai masennusoireita. Käynnissä on mielenterveyskriisi, jota ei ratkaista vain palaamalla takaisin lähiopintojen pariin.
Hoitotakuu ei yksinkertaisesti riitä. #terapiatakuu https://t.co/yOwMIYj0iQ
— Akavan opiskelijat (@akaopiskelijat) May 27, 2022