Syyrian hallituksen joukot vetäytyivät maan pohjoisosassa sijaitsevasta Aleppon kaupungista kapinallisjoukkojen jatkaessa etenemistään. Syyrian armeijan mukaan kapinallisjoukot ovat tunkeutuneet suurelta osin kaupunkiin. Kyseessä on suurin hyökkäys Syyrian sisällissodassa vuosiin, uutisoi BBC.
Lähi-idän tutkija Charles Lister pitää tilannetta poikkeuksellisena.
– Vain neljässä päivässä Aleppon kaupunki ja lähes kaikki sen ympärillä on Assadin hallinnan ulkopuolella. Poikkeuksellista, hän kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan kapinallisjoukot ovat vallanneet Aleppon lentokentän sekä ympäröiviä pienempiä kaupunkeja. Lisäksi SOHR kertoo kapinallisten tunkeutuneen useisiin kyliin ja Syyrian armeijan vetäytyneen myös Haman alueella, noin 130 kilometriä Alepposta etelään. Syyrian valtiomedian lainaama sotilastaho on kuitenkin kiistänyt nämä väitteet.
Syyrian armeijan mukaan taisteluja kapinallisjoukkoja vastaan on käyty yli 100 kilometrin kaistalla. Venäjän ilmavoimat teki lauantaina ilmaiskuja Aleppoon. Viimeksi Venäjä toteutti ilmaiskuja kaupunkiin vuonna 2016 auttaessaan Syyrian hallituksen joukkoja valtaamaan sen takaisin.
Viimeisintä offensiivia on johtanut aseellinen islamistijärjestö Hayat Tahrir al-Sham sekä Turkin tukemat liittoumat. Hayat Tahrir al-Sham -järjestöä on pidetty yhtenä tehokkaimmista ja tappavimmista Assadin hallintoa vastaan taistelleista ryhmittymistä.
Syyrian presidentti Bashar al-Assad vannoi lauantaina pitämässään puheessa puolustavansa Syyrian vakautta ja alueellista koskemattomuutta ”kaikkia sitä uhkaavia terroristeja vastaan”.
Konflikti Syyriassa on ollut suurimmaksi osaksi jäätynyt vuonna 2020 sovitusta tulitaosta saakka. Opposition ryhmittymät ovat kuitenkin säilyttäneet hallinnan Idlibin kaupungista sekä suuresta osasta sitä ympäröivästä maakunnasta.
Not even in 2014-15, at the height of #Syria's conflict, could this map have been predictable.
In 2024, it's shaped up in a matter of 4 days – #Aleppo city & almost everything around it is outside #Assad's control. Extraordinary. pic.twitter.com/jwkAZIUWFw
— Charles Lister (@Charles_Lister) November 30, 2024