Kokoomuksen kansanedustajat Jukka Kopra ja Heikki Autto pitävät pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen esittämää mallia yrittäjien eläkelain muuttamiseksi vakavasti viallisena.
Heidän mukaansa muutoksella olisi haitallinen vaikutus yrittäjien arkeen.
– Uudistuksen ajoitus osoittaa hallitukselta todella huonoa harkintaa. Yrittäjiä on kurmuutettu koronarajoituksilla ja nyt hallitus esittää eläkemaksujen korotuksia tulemaan voimaan talouskehityksen suunnatessa alaspäin. YEL-järjestelmää on uudistettava, mutta on käsittämätöntä paisuttaa yritysten kustannuksia tavalla, joka pahimmillaan johtaa yritystoiminnan loppumiseen, Jukka Kopra toteaa tiedotteessa.
Kopra ja Autto painottavat, että sosiaali- ja eläketurva kuuluvat myös yrittäjille. Heikki Autto huomauttaa, että paras turva vanhuuden toimeentuloksi ja sairauden varalle ovat menestyvä yritystoiminta ja vakaat olosuhteet yrittää.
– Hallituksen yritysvastaisesta asenteesta kertoo paljon se, että edes normaaliin lainvalmisteluun kuuluvaa kunnollista lausuntokierrosta ei ole järjestetty. Hallitusta ei tunnu kiinnostavan mitä mieltä yrittäjät ja muut sidosryhmät asiasta ovat, Autto sanoo.
Kaavamaisesti sovellettuna valtakunnallinen mediaanipalkka YEL-maksun perusteena kohtelisi yrittäjiä epäoikeudenmukaisesti sekä alueellisesti että toimialakohtaisesti.
– Toimialan sisälläkin tuottavuus- ja palkkahajonta on usein erittäin suurta. Yrittäjiä on mahdotonta puristaa samaan muottiin yksinyrittäjästä suuriin yrityksiin kaikkialla Suomessa, Jukka Kopra sanoo.
Kokoomusedustajien mukaan eläkemaksun määräytymisessä yrittäjä on lopulta paras asiantuntija arvioimaan oman työpanoksen määrän ja laadun. He kehottavat eduskuntaa varmistamaan, että yrittäjän näkemyksellä tulee olemaan todellista panoarvoa työtulon määrittämisessä.
– Jos hallitus väkisin runnoo esityksen sellaisenaan läpi, seuraavan hallituksen on korjattava lakia, Autto jatkaa.