Kansanedustaja tuomitsee hallituksen aikeet jättää ovi auki kunnallisen vesihuollon yksityistämiselle. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

”Hallituksen suunnitelma joutaa silppuriin”

Petri Honkosen mukaan vesihuollon yksityistäminen on estettävä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.) tuomitsee hallituksen aikeet jättää ovi auki kunnallisen vesihuollon yksityistämiselle. Edellisen eduskunnan aikana 2021 hyväksyttiin yksimielisesti kansalaisaloite, jossa esitettiin vesihuollon yksityistämisen kieltämistä lailla.

Nyt hallitus kuitenkin haluaa uudistetussa laissa jättää oven auki kunnallisen vesilaitoksen osittaiselle yksityistämiselle.

– Eikö kokoomus oppinut Caruna-kaupoistaan mitään? En voi hyväksyä rahastajien päästämistä pyörittämään vesihuoltoamme, Honkonen sanoo tiedotteessaan.

Hänen mukaansa kyse on myös turvallisuudesta.

– Kriittinen infrastruktuuri on pidettävä omissa käsissä, ei vesihuoltoa pidä kaupata kiinalaisille tai muillekaan. Jos (Petteri) Orpon (kok.) hallituksen aikeet toteutuvat, ovat kansalaisten kukkaro ja turvallinen vesihuolto uhattuina, Honkonen katsoo.

Hän muistuttaa, että vesihuolto on sähköverkkojen tapaan luonnollinen monopoli, eli kuluttaja ei voi turvautua vaihtoehtoiseen vedenjakelijaan. Jos hintoja nostetaan voittojen kasvattamiseksi, ei kansalaisella ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa lisälasku mukisematta.

– Viimeksi kun maassa oli kokoomuksen johtama hallitus, kaupiteltiin sähköverkkoja rahastajille. Nyt Orpon hallitus puoltaa vesiverkkojen yksityistämistä. Jäljet pelottavat, Honkonen sanoo.

– Markkinatalous on erinomainen asia, mutta yksityinen monopoli ei ole markkinataloutta vaan pöljyyttä. Hallituksen suunnitelma joutaa silppuriin. Pidetään vesiverkot omissa käsissä, hän jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)