Kuopio Puijon tornista kuvattuna. WIKIMEDIA COMMONS/XIMONIC CC-BYSA-4.0

”Hallitus on sitoutunut itäisen Suomen kehittämiseen”

Valtiosihteerin mukaan alueiden omat vahvuudet pitää tunnistaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Petteri Orpon (kok.) hallitus on sitoutunut itäisen Suomen kehittämiseen, valtiosihteeri ja itäisen Suomen ohjelman neuvottelukunnan puheenjohtaja Risto Artjoki kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

Hänen mukaansa itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseksi tehdään pitkäjänteistä työtä niin alueilla kuin kansallisesti, ja teemme aktiivisesti työtä itäisen Suomen erityistilanteen huomioimiseksi ja resurssien kohdentamiseksi alueelle tulevalla EU-ohjelmakaudella.

– Valtioneuvoston itäisen Suomen ohjelman kansallinen valmistelu etenee annetun aikataulun mukaisesti, ja toimenpideohjelma valmistuu vuoden loppuun mennessä. Mahdollisista lisäresursseista ohjelman toimeenpanoon päätetään ensi kevään puoliväliriihessä, Artjoki kertoo.

Hänen mukaansa kyse ei kuitenkaan ole vain konkreettisista toimenpiteistä, vaan niiden myötä syntyvästä tulevaisuuden uskosta.

– Hallitus on sitoutunut itäisen Suomen kehittämiseen ja tekee vahvaa vaikuttamistyötä myös Euroopan komission suuntaan. Itäisen Suomen tilannetta ja raja-alueiden merkitystä koko Euroopan unionille ja turvallisuudelle ei voi liiaksi korostaa.

Kansallisen itäisen Suomen ohjelman valmistelun yhteydessä kesäkuussa käynnistettiin myös Euroopan komission rahoittama TSI-hanke (Technical Support Instrument) itäisen Suomen strategiatyön tueksi. Sen päätoteuttajana toimii OECD. Hankkeessa on kyse alueen pitkän aikavälin strategisesta uudelleenmäärittelystä Venäjän hyökkäyssodan myötä muuttuneessa uudessa geopoliittisessa tilanteessa.

– On tunnistettava alueiden omat vahvuudet, taloudelliset mahdollisuudet ja toisaalta myös niitä haastavat tekijät on otettava valmistelussa huomioon. OECD:n mukanaolo tuo prosessiin kansainvälistä asiantuntemusta, joka auttaa näkemään mahdollisuudet kansallista näkökulmaa laajemmin, Artjoki toteaa.

Artjoen mukaan aluekehittäminen on toimijoiden yhteistyötä, jossa valtion vahvan panostuksen lisäksi oleellista on alue- ja paikallistason sitoutuminen sekä alue- ja hallinnolliset rajat ylittävä yhteistyö.

– On tärkeää tunnistaa, että kehittämistyössä ei ole kyse vain itäisen Suomen menestymisestä. Suomi voi menestyä vain huolehtimalla yrittäjyyden toimintaedellytyksistä, työvoiman saatavuudesta, asukkaiden hyvinvoinnista ja muista alueiden elinvoimaa vahvistavista tekijöistä kaikkialla Suomessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)