Suomen velkaantumisen kanssa 20 vuotta sitten painineen valtiotieteen lisensiaatti Johnny Åkerholmin mielestä Suomen tilanne on nyt koko lailla erilainen kuin 1990-luvun suuressa lamassa. Ulkomainen velka ei ole – ainakaan vielä – samaa mittaluokkaa kuin silloin.
Toisaalta tuotannon menetys on jo suurempi kuin 20 vuotta sitten. Lisäksi tuotannon tulevaisuuden näkymät ovat silloista huonommat epäedullisen väestörakenteen ja meneillään olevan rakennemuutoksen takia.
– Suomen velkakestävyys on alentunut, koska talouden tuotantomahdollisuudet ovat tuntuvasti alentuneet väestön ikääntymisen myötä. Me emme pysty enää hoitamaan samantasoista velkaa kuin 1990-luvun laman aikaan ja sen jälkeen.
Silloin julkinen velka (valtio, kunnat ja eläkerahastot) nousi enimmillään lähes 60 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotantoon. Kaukana Åkerholmin mainitsemasta kyvyttömyydestämme hoitaa yhteistä velkaamme emme enää olla, sillä jo tänä vuonna velkasuhde hipoo 60 prosenttia ja lisävelkaa tulee vielä pitkälle tulevaisuuteen.
Negatiivinen kierre uhkaa
Åkerholm sanoo, että velkaantumisen katkaiseminen heikon tai negatiivisen kasvun oloissa on vaikeaa. Jo sen tavoitteleminen talouspolitiikan jyrkällä kiristämisellä aiheuttaa helposti negatiivisen kierteen, jonka kynnyksellä Suomi jo on.
Juuri näin kävi 1990-luvulla, kun asuntojen hinnat laskivat kohonneiden korkojen ja massatyöttömyyden takia 40 ja osakkeiden hinnat 70 prosenttia. Moninkertaistuneet työttömyysturva- ja valtiovelan korkomenot puolestaan ajoivat valtion rahoituskriisiin.
Velan kasvun äkkikatkaisun lisäksi negatiivinen kierre voi kiihtyä pyrkimyksestä säilyttää julkiset palvelut tulonsiirrot ja etuudet nykyisellä tasollaan talouskasvun hidastumisesta huolimatta. Ilman lisävelkaa se onnistuu vain korottamalla veroja, mikä heikentää entisestään talouden kasvumahdollisuuksia.
Åkerholmin mukaan hallituksen talouspolitiikan uskottavuus on säilynyt ”tavattoman pitkään”, ja säilyy ilmeisesti niin kauan kun Suomesta ei kuulu mitään hälyttävää.
– Suomen talous ei kuitenkaan ole kasvanut kuuteen vuoteen, ja jossain vaiheessa oman analyysinsä velallisistaan tekevät suuret sijoittajat voivat alkaa epäillä, pystyykö tällainen maa hoitamaan velkansa.
Velkaantumista Kreikan ja Portugalin tyyliin
Jyrkkien sopeutuspäätösten puuttumista Åkerholm selittää ulkoisen pakon puutteella.
– Nykyinen hallitus ei ole – onneksi – joutunut sellaiseen pakkorakoon kuin lama-ajan hallitukset [Esko Ahon (kesk.) porvarihallitus 1991 – 995 ja Paavo Lipposen (sd.) sateenkaarihallitus 1995 – 1999]. Ne istuivat yötä myöten tietäen, että rahoitusmarkkinoille on aamulla turha mennä uuttaa lainaa hakemaan, ellei pysty esittämään lainanantajia tyydyttävää sopeutuspakettia.
– Kaikilla kuudella puolueella on myös oma näkemyksensä varsinkin siitä, mitä ei voi tehdä. Ja kun ulkoista pakkoakaan ei ole ollut, riittävää yhteisymmärrystä rakenneuudistuksista ei ole syntynyt. Tässä mielessä Suomen nykyinen tilanne muistuttaa paljolti Kreikan ja Portugalin huoletonta velanottoa ennen finanssikriisin puhkeamista.
Hänen mukaansa velkaantumisen perälaudaksi hallitusohjelmassa kirjattu kolmen A:n luokituksen pitäminen ei ole likikään yhtä voimakas pakote kuin 1990-luvun tyhjä kassa niin kauan kuin lainakorot pysyvät nykyisellä ennätysmatalalla tasolla.
Lama-ajan hallitukset tasapainottivat valtiontalouden menojen ja tulojen epäsuhtaa pääasiassa menojen ja etuuksien leikkauksilla. Toki veroja korotettiin – ja alennettiinkin – mutta ilman 50 – 50-periaatetta.
Palkkaveroa kevennettävä
Åkerholmin mielestä hallitus on jo kiristänyt verotusta sen verran paljon, että Suomi on tullut hyvin lähellä sitä rajaa, jossa korkea veroaste alkaa muodostua talouskasvun esteeksi.
– Etenkin työtulojen verotusta pitäisi keventää eikä kiristää. Vuonna 1995 aloittanut Lipposen hallitus kevensi palkkaverotusta, koska sen havaittiin toimivan itseään vastaan.
Åkerholm korostaa talouskasvun edellytysten parantamista velka- ja rakenneongelmien hoitamisessa.
– Meidän pitää pystyä kasvattamaan korkean jalostusarvon toimintoja teollisuuden prosessien siirtyessä Suomea halvemman kustannustason ja lähempänä suuria markkinoita oleviin maihin. Tämä ei ole vain Suomen, vaan kaikkien korkean elintason maiden haaste.
