Hamasin iskun uhrien muistomerkki. AFP / LEHTIKUVA / MENAHEM KAHANA

Hamasin isku teki kaksosista orpoja – näin he selvisivät verilöylystä

Kaksosveljeksistä tuli Israelille toivon symboli.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kun Hamas iski viime lokakuussa Kfar Azan kibbutsikylään, yksivuotiaat kaksoset Guy ja Roi Berdichevsky selvisivät iskusta kuin ihmeen kaupalla. Heidän äitinsä Hadar ja isänsä Itay kuitenkin tapettiin. Kaksoispojat adoptoinut Hadarin sisko Ofir Alon kertoo nyt ensimmäistä kertaa Telegraphille, mitä kibbutsissa tapahtui lokakuun 7. päivänä.

Sekä Ofir ja Hadar syntyivät ja asuivat Kfar Azassa. Idyllinen 900 asukkaan kibbutsikylä perustettiin vuonna 1951 Marokosta paenneiden juutalaispakolaisten uudeksi kodiksi. Vain joitain päiviä ennen iskua Hadar ja Itay muuttivat Ofirin ja tämän miehen Tomin vierestä suurempaan taloon kibbutsin laitamille. Muuttopäätös osoittautui kohtalokkaaksi.

Etelä-Gazan kibbutsikylät ovat Israelin vasemmistopuolueiden viimeisiä linnakkeita. Niiden asukkaat kannattavat henkeen ja vereen kahden valtion ratkaisua, järjestivät gazalaisille sairaanhoitoa ja ottivat heitä myös töihin maatiloille. Myöhemmin kävi ilmi, että Kfar Azassa työskennelleet gazalaiset olivat luovuttaneet Hamasille tietoja kibbutsin asukkaista ja turvajärjestelyistä.

– Syvin pelkomme oli, että jokin päivä terroristit tunkeutuisivat kibbutsiin, täällä ammuttaisiin ja he linnoittautuisivat yhteen taloon. Sitten kibbutsin suojeluskunta suojelisi meitä, kunnes armeija saapuisi, Tom kertoo.

Lokakuun 7. päivä osoittautui kuitenkin pahimpiakin pelkoja kamalammaksi.

Hamasin isku

Kun isku alkoi kello 6.30, sekä Alonit että Berdichevskyt tajusivat jonkin olevan pielessä. He kuulivat ammunnan ääniä, naapurien kirkumista ja arabiankielisiä huutoja.

Kfar Azan kaikissa rakennuksissa oli teräsbetoninen turvahuone, jotka oli suunniteltu kestämään ohjusiskuja. Niissä oli kuitenkin yksi kohtalokas puute: Niiden ovissa ei ollut lukkoja. Kukaan ei odottanut, että terroristit marssisivat olohuoneen läpi turvahuoneeseen.

Sekä Alonit että Berdichevskyt pakenivat turvahuoneisiinsa ja pitivät yhteyttä tekstiviesteillä.

Hadar vitsaili viestien välityksellä, että hän oli jumissa turvahuoneessa kaksosten likaisten vaippojen kanssa. Lopulta hän sanoi, että hänen täytyy käydä vaihtamassa heidän vaippansa.

Se oli Hadarin viimeinen viesti.

Sitä, mitä Berdichevskyn kotona tapahtui, tuskin saadaan koskaan täyttä varmuutta. Kfar Azaan saapuneet sotilaat löysivät myöhemmin Hadarin ruumiin keittiöstä tuttipullojen vierestä. Hän oli ehkä lähtenyt hakemaan kaksosille maitoa.

Itayn ruumis löytyi turvahuoneesta oven vierestä. Hän on täytynyt tajuta terroristien olevan sisällä talossa ja kuulla vaimonsa ampumisen. Hänet ammuttiin turvahuoneen oven läpi.

Viimeisinä tekonaan joko Itay tai Hadar siirsi yhden kaksosista pois pinnasängystä veljensä viereen. Se pelasti vauvan hengen; Kun Hamasin terroristit ampuivat oven läpi, luodit osuivat pinnasänkyyn, jossa toinen veljistä oli vain hetkeä aikaisemmin ollut.

Terroristeja ei 30-vuotiaan pariskunnan tappaminen juuri koskettanut. He tyhjensivät perheen jääkaapin, söivät, joivat ja nauroivat Hadarin ruumiin vieressä.

ihmeselviytyminen

Mutta miksi he eivät tappaneet myös Guyta ja Roita?

Alonit uskovat, että Hamasin terroristit halusivat käyttää vauvojen itkua eräänlaisena syöttinä. Kun joku tulisi katsomaan mikä on vialla, terroristit olisivat tappaneet auttajat.

Iskun jälkeen Berdichevskyjen naapuri tuli pyytämään anteeksi Aloneilta. Hän kertoo kuulleensa nälkäisten vauvojen itkun, mutta aina kun hän yritti päästä lähemmäksi taloa, terroristit tulittivat häntä. Lopulta talon piha oli täynnä ruumiita.

– Hamas ei ollut kovin johdonmukainen. Joistakin perheistä he tappoivat kaikki, toisista vain osan ja ottivat loput panttivangiksi, Tom sanoo.

Esimerkiksi naapurikibbutsissa Be’erissä Hamasin terroristit linnoittautuivat päiväkotiin, jossa he polttivat roviolla lasten ruumiita.

Kfar Azan 900 asukkasta 64 tapettiin ja 19 otettiin panttivangeiksi. Eniten kuolonuhreja löydettiin kibbutsin nuorten alueelta, jossa juuri 18 vuotta täyttäneet asuivat.

Pelastus

Alonit selvisivät Hamasin iskusta kiilaamalla tuolin turvahuoneen ovea vasten. Jossain kohtaa Hamasin terroristit tunkeutuivat heidän kotiinsa ja räjäyttivät kranaatin. Kerran Tom yritti hakea apua, mutta kibbutsin johtaja ja suuri osa suojeluskunnasta oli kuollut. Oli vain odotettava apua.

Neljältä iltapäivällä Hamasin terroristit yrittivät repiä turvahuoneen oven auki. Tom piti ovesta tiukasti kiinni, ja lopulta terroristit luovuttivat. Pari tuntia myöhemmin ovelta kuului hepreankielistä puhetta.

Tom kysyi oven takaa kysymyksiä Israelin puolustusvoimista, joita palestiinalaiset eivät olisi voineet tietää. Kun hän avasi oven, sen takana oli lukuisia israelilaissotilaita. He antoivat Aloneille ruokaa, vettä ja vaippoja ja käskivät heitä odottamaan. Kibbutsi oli edelleen täynnä terroristeja.

Vasta seuraavana päivänä sotilaat palasivat. Aloneiden piina oli kestänyt yli 30 tuntia.

Ofirin mukaan hän tajusi iskujen jälkeen, mitä oli tehtävä. Aluksi kaksoset muuttivat Itayn äidin luokse, mutta pian päätettiin, että Alonit adoptoisivat Berdichevskyn kaksoset.

– Jos minä olisin kuollut, Hadar olisi tehnyt samoin, Ofir sanoo.

Nyt kaksivuotiaat kaksoset muistavat edelleen edesmenneet vanhempansa. Hadarin mukaat he kutsuvat heitä isi Itayksi ja äiti Hadariksi. Uudet vanhemmat ovat taas isi Tom ja äiti Ofir.

– Voimme antaa [lapsille] mahdollisuuden perheeseen, elämään, vanhempiin, veljiin. Meistä se oli oikein tehty, Ofir päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)