Venäjän asevoimien kerrotaan menettäneen yli kuuden miljoonan euron arvoisen Forpost-lennokin, jota käytetään sekä tiedustelussa että suorissa iskuissa.
Huomattavasti halvempi eli noin 5 000 euron ukrainalainen FPV-drooni osui Forpostin takaosaan neljän kilometrin korkeudessa.
Venäläisdroonin väitetään etsineen sopivia iskukohteita Kremlin ilmoittaman ”tulitauon” aikana pääsiäisenä. Sen lastina oli kaksi KAB-20-pommia. Forpost vauriotui iskussa ja liiteli alas Venäjän puolelle.
Lisenssillä Venäjällä valmistettava Forpost pohjautuu Israelissa 1980-luvulla kehitettyyn IAI Searcher -tiedusteludrooniin. Venäläismallissa on noin 250 kilometrin kantama. Ne ovat olleet käytössä vuodesta 2019 lähtien.
Defense Express -sivuston mukaan kyseessä olisi ollut Forpost-R-variantti, joka pohjautuu uudempaan Searcher II:een. Venäjällä ei ole lisenssiä sen valmistukseen.
Tapausta pidetään poikkeuksellisena, sillä drooneilla ei ole aiemmin torjuttu muita drooneja näin korkealla. Forpostin peräosa kärsi osumassa vaurioita, joten sen uskotaan tuhoutuneen käyttökelvottomaan kuntoon pakkolaskussa.
