Ylikomisario ja Helsingin liikennevalvontatoiminnon johtaja Dennis Pasterstein kertoo viestipalvelu X:ssä, että alustavan tiedon mukaan Suomessa ei ollut viime viikolla ainuttakaan liikennekuolemaa.
Tämä on hänen mukaansa harvinaista koko maan osalta.
– Näitä onnistumisviikkoja on vain muutamia vuosittain, tosin koko ajan enemmän. Helsingissä onnistumisviikkoja lähes 50 vuodessa, Pasterstein kertoo.
Liikenneturvan tammi-elokuun ennakkotietojen mukaan liikenteessä on kuollut 110 ihmistä tähän mennessä. Viime vuonna menehtyneitä oli yhteensä 183.
Alustavan tiedon mukaan viime viikolla koko maassa ei ainuttakaan liikennekuolemaa! Näitä onnistumisviikkoja on vain muutamia vuosittain, tosin koko ajan enemmän. Helsingissä onnistumisviikkoja lähes 50 vuodessa. #Helsinki #koulutie pic.twitter.com/f5XqaGUKev
— Dennis Pasterstein (@DPasterstein) September 25, 2024