Kynttilöitä pimeydessä hautausmaalla Karjaalla pyhäinpäivänä 4. marraskuuta 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Hautausmaat täyttyvät kynttilöiden valosta pyhäinpäivänä

Suomessa on perinteenä käydä haudoilla pyhäinpäivänä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hautausmaat ja kirkkojen pihapiirit kylpevät kynttilöiden valossa pyhäinpäivänä 2. marraskuuta. Suomessa on perinteenä käydä haudoilla pyhäinpäivänä.

– Minusta se on hieno perinne, että tälle on oma päivänsä. Pyhäinpäivä tuo ihmisiä yhteen. Kynttilän saa sytyttää kenelle tahansa, jota kaipaa. Olen itse sytyttänyt kynttilän perheeni koiralle, joka oli minulle rakas ja tärkeä. Tuntemattomankin ihmisen kohtalo voi järkyttää ja jokaisen on lupa surra, sanoo Espoon seurakuntayhtymän yhteistyökoordinaattori Laura Leipakka tiedotteessa.

Esimerkiksi Espoon seurakuntien kaikki viisi hautausmaata ovat pyhäinpäivänä avoinna ympäri vuorokauden. Hautausmaiden lisäksi kynttilöiden sytyttämiseen sopivia paikkoja ovat muistelupaikat kirkkojen ja kappelien yhteydessä. Pyhäinpäivänä seurakuntien papit, diakonit ja vapaaehtoiset päivystävät Espoon hautausmailla ja kirkoilla.

– Hautausmaalla käyminen linkittää sukupolvien ketjuun: kaikki me täällä elämme ja kuolemme kerran. Riippumatta siitä kuka olet ja mistä tulet, jokaisella on joku, jonka olemme menettäneet. Marraskuun pimeydessä jo se on elämys, että näkee muistokynttilöitä satamäärin. Kuoleman lähellä me kaikki olemme tasa-arvoisia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)