Viking Linen ja Tallink Siljan terminaaleissa turvatarkastukset ovat muuttuneet aiempaa näkyvämmiksi. Tarkastuksia tehdään riskinarvion ja turvallisuustilanteen perusteella, uutisoi Hufvudstadsbladet.
Viking Linen matkustajat voivat joutua terminaalissa lentokenttää muistuttavaan turvatarkastukseen. Hijattain matkustajien matkatavaroita läpivalaistiin Tukholman terminaalissa ennen Viking Gloryn lähtöä Turkuun.
Viking Linen meriturvallisuudesta vastaava Christian Hartvik kertoi HBL:lle, että tarkastuksia tehdään satunnaisesti riskinarvion ja kulloisenkin tilanteen perusteella. Tarkastuksia voidaan tehdä kaikissa satamissa.
Matkustajat suhtautuivat tarkastuksiin pääosin myönteisesti. Monien mukaan turvatarkastukset ovat tyypillisempiä Tukholman päässä kuin muualla Suomen ja Ruotsin välisellä laivareitillä.
Aiemmin huomiota herätti Ilta-Sanomien uutisoima tapaus, jossa lapsiperheen eväskassi päätyi roskiin ennen Viking Cinderellan lähtöä Helsingistä. Poikkeuksia tehdään laivayhtiön mukaan vauvanruoalle ja perustelluille erityisruokavalioille.
Myöskään vedenkeittimiä tai muita ruoanvalmistukseen tarkoitettuja välineitä ei saa tuoda alukselle.
Viking Linen sääntöjen mukaan alukselle ei saa tuoda aseita, varusteita, laitteita tai muita esineitä, jotka voivat aiheuttaa vaaraa.
Myös henkilökohtaisten äänentoistolaitteiden käyttöä on rajoitettu. Sääntöjen vastaisesti käytetty laite voidaan takavarikoida matkan ajaksi.
Myös Tallink Siljalla noudatetaan pitkälti vastaavia käytäntöjä.
LUE MYÖS:
Suomalaisten matkailussa tapahtui yllättävä muutos