Sisäministeriön odotetaan saavan valmiiksi ensi viikolla käännytyslaiksi kutsutun poikkeuslain uuden esityksen. Laki mahdollistaisi sen, että turvapaikan hakeminen voitaisiin estää tietyissä tilanteissa kokonaan Suomen rajalla tai sen läheisyydessä.
Kokoomuksen kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestman sanoo Avun haastettelussa, että Suomen ja suomalaisten turvallisuus tulee kyetä turvaamaan joka tilanteessa.
Vestmanin mukaan hän ei pysty arvioimaan valtiosääntöoikeudellisesti tulevaa lakiesitystä etukäteen. Yleisellä tasolla hän toteaa lakihankkeen olevan hyvin poikkeuksellinen jo siitä syystä, että lain taustalla on vakava huoli Suomen kansallisesta turvallisuudesta.
– Tunnistin jo viime kaudella sen, että välineellistetyssä maahantulossa on kysymys sellaisesta ilmiöstä, jota ei ole otettu huomioon silloin kun kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia on tehty, Vestman sanoo Avulle.
– Jos tällainen laki arvioitavaksi tulee, niin totta kai perustuslakivaliokunta arvioi sen hyvin huolella ja laajasti asiantuntijoita kuunnellen. Ja jos se vielä kiireellisenä hankkeena tänne tulee, niin sellaisena myös käsitellään myös valiokunnassa. Vastuu on suuri.
Vestmanin mukaan perustuslakivaliokunnan jäsenet arvioivat lakiesityksiä valtiosääntöoikeudellisesti perustuslain kirjaimen ja esitöiden sekä aiemman tulkintalinjan perusteella. Täysistunnossa puolestaan myös perustusvaliokunnan jäsenet ottavat kantaa päivänpoliittisiin kysymyksiin siinä, missä muutkin kansanedustajat.
– Olen salissakin todennut, että jos hallitus katsoo Suomen tarvitsevan uusia toimivaltuuksia, jolla tähän ilmiöön voidaan päättäväisesti vastata ja jolla Suomi voi torjua vieraan valtion vaikuttamista, niin totta kai sitä poliittisesti kansanedustajana tuen, Vestman sanoo.
Poikkeuslaki on tulossa eduskuntaan. Asiaa lain käsittelystä PeVissä ja rajaturvallisuudesta tässä jutussa.
”Suomen kansanedustajana ajattelen, että Suomen ja suomalaisten turvallisuus tulee kyetä turvaamaan joka tilanteessa. Se on valtion ydintehtävä.”👇🏻https://t.co/m2Q2kG2ECk
— Heikki Vestman (@HVestman) May 18, 2024